Mediablogi

[Tämä kolumnini julkaisiin alunperin Mediaviikossa 25.2.]

Aasian hyökyaaltokatastrofi osoitti konkreettisella tavalla, miten tiedonvälitys muuttuu, kun jokainen tavallinen kaduntallaaja voi tilanteen vaatiessa alkaa reportteriksi ja julkaisijaksi. Kun digikuvauksen räjähdysmäinen suosio yhdistyi helppokäyttöisen ja edullisen netin julkaisuohjelmiston - siis blogin - kanssa, tuloksena oli perinteisen median jääminen kakkossijalle nopeudessa ja - yllättävää kyllä – välillä jopa tietojen tarkkuudessa.

Itse yllätyin kuinka jälkijunassa esimerkiksi Helsingin Sanomat raportoi hyökyaallon seurausten kokonaiskuvasta ja monista olennaisista tapahtumista. Usein olin lukenut lehden julkaisemien juttujen tiedot ja nähnyt kuvat netissä, en vain yhtä tai kahta päivää aikaisemmin, vaan useita päiviä aiemmin.

Esimerkiksi Sumatran saaren pohjoisrannan tuhoista järkyttävän hyvin kertovat ja olennaista tietoa antavat satelliittikuvat oli julkaistu netissä ainakin neljä päivää ennen kuin samat kuvat julkaistiin Helsingin Sanomissa. Eikä viiveessä ollut kysymys kuvien teknisestä tai oikeudellisesta julkaisukelvottomuudesta. Satelliittikuvat olivat alusta lähtien heti ladattavissa painokelpoisina tiedostoina ja tekijänoikeudellisesti ne olivat julkaistavissa.

Miksi näin tapahtui? Varmaa vastausta ulkopuolinen ei voi antaa, mutta uskon, ettei vastaus löydy toimituksen osaamattomuudesta vaan pikemminkin päinvastaisesta suunnasta: toimituksen journalistisesta kokemuksesta ja ammattitaidosta. Vastaus löytynee toimitusprosessin koetuista ja hyviksi havaituista toimintatavoista, joihin internetin kaaosmaiset ja dialogiin perustuvat epäviralliset tietovirrat sopivat huonosti.

Perinteisen journalistisen toimitusprosessinsa mukaisesti toimitukset hankkivat suurimmaksi osaksi tietonsa virallisia tiedonvälityksenkanavia pitkin ja henkilökohtaisten haastattelujen avulla. Lähtökohtaisesti toimitukset luottavat viranomaisiin ja uutistoimistoihin niin paljon, että julkaisivat tapaninpäivänä virallisia mutta vääriä tietoja suomalaisten kuolonuhrien määristä. Paljon tärkeää ja olennaista tietoa jäi havaitsematta, koska ne löytyivät aluksi vain internetin kaaoksesta ja tietovirrasta.

Jos perinteiseen toimitusprosessiin ei pystytä tai haluta kytkeä internetiä ja sen epävirallisia kanavia, lukemattomia blogeja ja kansalaisjournalismia, perinteisen median on vaikea pärjätä internetin mahdollistamassa tiedonvälityksen maailmassa. Tämän Aasian hyökyaaltokatastrofin uutisointi osoitti.

Internet ja uudet teknologiat ovatkin kahdella keskeisellä tavalla muuttamassa journalismin pelisääntöjä.

Perinteinen valtamedia on jo menettänyt monopoliasemansa blogien ja kansalaisjournalistien tultua niiden rinnalle mediapelureiksi. Esimerkiksi Suomessa Tampereella ja Helsingissä on syntynyt kaupunginosien omia blogisaitteja, koska perinteiset mediat eivät ole pystyneet palvelemaan kaupunginosien asukkaita heille tärkeissä asioissa.

Jos isot perinteiset mediat yrittävät toimia kuten ennenkin luottaen kadotettuun monopoliinsa, niiden menestyminen on miltei mahdotonta. Kun ne saavat rinnalleen bloggaajien ja kansalaisjournalistien median, journalismin pelisäännöt muuttuvat pysyvästi. Siksi perinteisen mediankin on muututtava, säilyäkseen edes hengissä. Olisi kuitenkin naiivia ajatella innokkaimpien jenkkibloggaajien tapaan, että blogit ja kansalaisjournalismi tarkoittavat valtamedian katoamista. Yhtä naiivia olisi ajatella, että valtamedia pystyisi toimimaan kuten ennenkin. Valitettavasti tätäkin yhä kuulee.

Mediayhtiöiden näkökulmasta olisi vielä kohtuullisen helppoa, jos journalismin pelisääntöjen murros jäisi tähän. Bloggauskulttuuri ja internetin keskustelua lisäävät piirteet ovat luomassa myös toista journalistista muutosta.

Bloggauksen ja kansalaisjournalismin suosion nousua selittää niiden vuorovaikutuksellisuus. Bloggaus ja toisen juttuihin viittaaminen ja linkittäminen luovat keskustelua, joka muuttaa muotoaan ja luo parhaimmillaan uutta tietoa ja oivallusta, pahimmillaan turhanpäiväistä jankutusta ja riitelyä. Kun lukijat omaksuvat keskustelevan nettimedian, he alkavat vaatia sitä ominaisuutta myös perinteiseltä medialta.

Tulevaisuuden journalismissa onkin yhä vähemmän tilaa perinteiselle yhdensuuntaiselle tiedonvälitykselle toimittajilta lukijoille. Tilalle on nousemassa lukijoita kuunteleva, heidän kanssaan keskusteleva ja lukijoita sisällön tekemiseen osallistava tiedonvälitys. Tästä löytyy hyviä esimerkkejä jo nyt maailmalta ja Suomesta.

Perinteiset mediayhtiöt ovat alkaneet herätä, mikä on hyvä merkki. Sanomien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei sattumalta nostanut blogeja esiin Talouselämän tammikuussa ilmestyneessä haastattelussa eikä sattumalta lisännyt painetta lehtiään kohtaan blogien hyödyntämiseksi ITviikon haastattelussa helmikuun lopussa.

Entä herättikö blogien ja kansalaisjournalistien onnistuminen Aasian hyökyaaltokatastrofin seurannassa sinut? Jos et vielä ole vakuuttunut, jatkan näiden ilmiöiden säännöllistä tarkkailua ja keskustelun herättämistä jatkossakin tällä samalla paikalla [Mediaviikossa], joten mielelläni kuulen kaikenlaisia kommentteja puolesta ja vastaan.

PÄIVITYS: Keskustelu Suomessa on ollut yllättävän laimeaa blogien vaikutuksista ja mahdollisuuksista. Vaikka blogien vaikutukset eivät olisikaan itse mediayhtiöihin ja lehtiin läheskään niin suuret kuin Yhdysvalloissa, niiden mahdollisuudet ovat. Siksi suomalaisen keskustelun olemattomuus ihmetyttää.

Tämä kirjoitus on julkaistu 27.2.2005 kategorioissa Blogit mediana. Voit halutessasi seurata kirjoituksen herättämää keskustelua tämän RSS 2.0 syötteen avulla. Kirjoituksen kommentointi on mahdollista sivun lopussa.