Mietinpähän vain. Jos Media=blogi pääsee Technoratin blogiseurannassa 68 ulkopuolisen linkin ansiosta 11,7 miljoonan blogin joukossa sijaluvulle 30 959. Jos parilla linkillä pääsi talvella kahdeksan miljoonan blogin joukossa miljoonan tietämille. Jos reilulla 30 linkillä pääsi keväällä sijaluvun 60 000 tietämille. Jos linkatuin blogi, BoingBoing, kerää Technoratin blogiseurannassa 15 458 ulkopuolista linkkiä ja sadanneksi linkatuin blogi, Billmon, kerää enää 1889 linkkiä. Mitä kaikkea tämä kertoo - muuta kuin Long tail -ilmiöstä?

Hmm, tästähän saa luotua 9-säännön eli kymmenestä miljoonasta blogista:

• 900 blogilla on kansainvälinen merkitys
• 9 000 blogilla on kansallinen merkitys
• 90 000 blogilla on jonkinlainen merkitys pienelle lukijakunnalle
• 900 000 blogia on huomattu muttei paljon kiinnosta hyviä ystäviä lukuunottamatta
• 9 000 000 blogia on käytännössä täysin merkityksettömiä

Media=blogi kiittää lukijoitaan (14 332 vierailua) ja häipyy kesäksi 80-luvun mediaympäristöön.

Ilokseni olen huomannut, että iso laiva kääntyy.  Useat merkit viittaavat siihen, että HS on tekemässä oikeita liikkeitä, jotka vahvistavat lehden heikouksia internetin muovaamassa uudenlaisessa mediaympäristössä. Hyvä, koska HS on kuitenkin yksi suomalaisen journalismin lippulaivoista, joissa tehdään välillä - aiheellisesti kritisoiduista puutteistakin - huolimatta erittäin hyvää journalismia. Takaisin hyviin merkkeihin:

• Keskustelu lukijoiden kanssa lisääntyy kolmella eri tavalla:
  1) lehden juttuihin pohjautuvalla keskustelufoorumilla,
  2) syksyn aikana luvassa olevilla toimituksen blogeilla ja
  3) marraskuussa julkaistavalla lehtiuudistuksella (HS, €), joka lisää lehden mielipidekirjoitussivujen määrän yhdestä kahteen
• Paikallisuuden merkitys kasvaa marraskuun lehtiuudistuksen (HS, €) ansiosta (lehtiuudistuksen periaatteet myös marmaissa, jutun lopussa)
• Kansalaisjournalismista HS:llä on hyviä kokemuksia

Kysymyksiä jää silti jäljelle: Mutta kuinka paljon laiva kääntyy? Jääkö käännös  liian varovaiseksi? Lisäävätkö blogit keskustelun lisäksi myös paikallistiedon merkitystä? Laajeneeko kansalaisjournalismin hyödyntäminen nykyisistä yksittäisistä kokeiluista? Keksi oma kysymyksesi?

Joka tapauksessa HS:n kehitys osoittaa, että mediayritykset ovat reagoimassa journalismin toimintaympäristön muutokseen Suomessa nopeammin kuin Yhdysvalloissa, mikä on hyvä merkki suomalaisen journalismin kannalta.

Ja hei Blogistanin väki, kaikesta vastustuksestanne huolimatta Blogistananissa on tilaa myös median blogeille, joiden päätehtävä on kuitenkin lisätä keskustelua median ja sen yleisön välillä. Eivät median tai kaupalliset yritysten blogit  syrjäytä tai pilaa kansalaisten blogeja. Eikä mediayritys pysty eikä sen kannatakaan perustaa SchizoBlogia, Menopaussia tai Mitvitiä. Blogeista on moneksi, onneksi.

Sarjassa media löytää blogit: Oulun seudun valtalehden Kalevan uudessa Kaleva.Plus.Tänään -osiossa alettiin julkaista mobiiliblogina lukijoiden lähettämiä kännykkäkuvia (maksullisina mms-viesteinä tietenkin). Tosin juuri nyt kyse on hauhaublogista, jota kukaan ei ole vielä löytänyt.

Koska elokuun 31. päivän päiväys 3108 muistuttaa sanaa blog, sitä ehdotetaan vuoden blogipäiväksi, jolloin

“one day in the year which will
be dedicated to know other bloggers, from other countries or areas of
interests. I think, that not only that we need to know other bloggers;
we need also to recommend about them to our Blog visitors.”

Oivaltava ja kannatettava ajatus. Nyt Suomen bloggerit, laittakaa 31.08 muistiin

Linkki

Vaikka tämä aihe alkaa jo kyllästyttää ja monet ovat alkaneet saada aiheesta allergisia oireita, niin siitä huolimatta vielä viimeinen (toivottavasti) analyysi aiheesta Karpela vs. media, koska kiistan seuraus, journalismin luotettavuuden murentuminen, antaa lisää mahdollisuuksia kansalaisjournalismille ja blogeille, kuten kirjoituksen otsikko väittää.

Kulttuuriministeri Tanja Karpelan ja median välistä suhdetta voisi
kuvata viha-rakkaustangoksi, jossa kumpikin yrittää viedä, jossa
kumpikaan ei suostu irrottautumaan tanssipartneristaan ja jossa
kumpikaan ei ole vielä sisäistänyt sitä, että niin journalismissa kuin
politiikassa läpinäkyvyys lisääntyy internetin ansiosta kaiken aikaa.
Läpinäkyvyyden lisääntymisen ja tietojen nopeamman leviämisen vuoksi
politiikassa ja myös journalismissa toisen käden on yhä vaikeampi
toimia eri säännöillä kuin toisen käden tulematta paljastetuksi nolosti
housut kintuissa.

Viimeisin huomio tästä. Usean maakunnallisen sanomalehden yhteisen
Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Seppo Roth lähetti
kulttuuriministeri Tanja Karpelan avustajan pyynnöstä etukäteen
aihepiirit, joita ministerin haastattelussa oli tarkoitus käsitellä.
Haastattelua ei kuitenkaan herunut. Avustaja perusteli kielteistä
päätöstä tietenkin ministeriltä saamien ohjeiden mukaan, että "Karpela
on valmis informoimaan lehdistöä siitä, miten hän aikoo toimia
kulttuuriministerin tehtävissä. Yksityiselämästään hän ei puhu".
(Lähde: Unto Hämäläinen HS Sunnuntaidebatissa, €) Kuitenkin samaan aikaan Karpela myöntää ministeriin myönteisesti viime
viikkoina suhtautuneelle Apu-lehdelle ja sen Juha Nummiselle haastattelun, jossa
puhuu myös yksityiselämästään kannen otsikolla: "Tanja Karpela kohun
jälkeen: Kipeintä oli lapsen murhe".

Karpela pelaa kaksilla korteilla ja vieläpä varsin taitamattomasti, koska jää siitä heti kiinni.

Politiikan ja journalismin suhteen läpinäkyvyyttä on lisännyt myös se,
että internetin helppojen julkaisutapojen ansiosta poliitikot voivat
lähestyä viesteineen kansalaisia suoraan ohi median portinvartijoiden.
Näinhän Karpela tekikin julkaistessaan omilla sivuillaan kuuluksi
tulleen listan 27 virheestä, joita Ilta-Sanomat oli Karpelan mukaan
tehnyt Karpelaan hyvin kriittisesti suhtautuvassa jutussa ja
kolumnissa. Karpela sai listalleen lukijoita ja markkinoijia niin muissa
medioissa kuin netin keskustelupalstoilla. Ilman internetiä Karpela
olisi luultavasti jo kammettu ministerin postiltaan, internetin ansiosta ministeri
saa vielä jatkaa. Pelin säännöt ovat muuttuneet.

Journalismin läpinäkyvyyttä puolestaan lisää internetin uusi helppo,
nopea ja edullinen julkaisuväline, siis blogi, joka mahdollistaa anonyymin
kirjoittamisen aiheesta kuin aiheesta. Kevään ja kesän aikana
anonyymi Mediaräpätin on kriittiseen ja ammattimaiseen
sävyyn analysoinut omassa blogissaan Ilta-Sanomien, Seuran, Suomen
Kuvalehden ja Apu-lehden juttuja Tanja Karpelan mediapyörityksestä.
Tieto leviää ja yhä useampi yleisöstä - siis myös lehtien ostajista ja
lukijoista - alkaa kuvitella tietävänsä miten media toimii
poliitikoiden ja julkkisten kanssa ja millaista kaupankäyntiä media
heidän kanssaan harrastaa. Poikkeuksista kasvaa yleisön mielessä yleinen sääntö.

Kannattaa palauttaa mieleen, mikä itse asiassa on Tanja Karpelan ja
median suhteen ydin, sillä se näkyy oikeastaan kaikissa Karpelaa koskevissa
jutuissa. Karpela haluaa käyttää medioita hyväkseen kuten kuka tahansa
muu poliitikko ja yritys saadakseen oman viestinsä läpi (valitettavan amatöörimäisesti vieläpä). Ei mitään uutta. Media taas
haluaa kertoa tärkeinä pitämiensä asioiden lisäksi siitä, mistä ihmiset haluavat lukea ja mikä myy. Ei mitään uutta siinäkään.

Uutta on se, että ministeritason poliitikossa yhdistyy kaunis missitason julkkis ja samalla erilaiset journalistiset käytännöt. Koska
Karpela myy ja Karpelan tekemisistä halutaan lukea, hänet halutaan
juttuihin, kanteen ja lööppeihin tavalla tai toisella. Tietenkin  Karpela on erittäin tyytyväinen toiseen tapaan ja tyytymätön toiseen, ja lehdet ovat tyytyväisiä myyntilukuihin. Karpelan
näkökulmasta media pyörittää hänet alastomaksi ja hän kokee olevansa
median hyväksikäytön uhri (kuten kaikki kriittisiä kommentteja saavat
poliitikot). Median näkökulmasta Karpela pyörittää mediaa omilla
valinnoillaan ja sanomisillaan (ihan kuin hyvä journalismi olisi
kenenkään pyöriteltävissä).

Journalismin kannalta ongelmaksi muodostuu se, että tämä kiista on
korostuneesti kertonut yleisölle, ettei median tehtävä olekaan median riippumattomuuden suojelu erilaisilta hyväksikäyttäjiltä vaan
kaupankäynti julkisuuden hahmojen kanssa lehtimyynnin maksimoimiseksi.
Tämä murentaa journalismin luotettavuutta, mikä uhkaa jatkuessaan viedä
Suomen lehdistön samaan huolestuttavaan suuntaan kuin Yhdysvalloissa,
joissa sanomalehtien luotettavuus on internetin tasoa. Journalismin luotettavuuden muretessa mediat menettävät vähänkään
pitemmällä tähtäimellä paljon enemmän taloudellisesti kuin lehtimyynnin
maksimointijournalismilla saavutetaan juorulehtiä lukuunottamatta.

On kuitenkin helppo ennustaa, että pelisääntöjen muuttumisen sisäistäminen kestää ja julkkispoliitikon ja median viha-rakkaustango jatkuu väkinäisenä joskin viihdyttävänä draamana, jonka suurin menetys on journalismin luotettavuuden mureneminen.

Mikä taas antaa enemmän tilaa ja mahdollisuuksia muun muassa kansalaisjournalismille ja hyville blogeille.

[Virallinen huomatus: Työnantajani A-lehdet Oy kustantaa kirjoituksessa mainittua Apu-lehteä.]

Tietoja mielenkiintoisesta tutkimuksesta: Yhdysvalloissa toimittajista:

• 51 prosenttia toimittajista seuraa blogeja säännöllisesti
• 28 prosenttia käyttää blogeja helpottaakseen päivittäistä työtään
• 1 prosenttia toimittajista on havainnut blogit luotettaviksi (kommentti: osoittaa hyvää lähdekritiikkiä ja on samalla ristiriidassa muiden tulosten kanssa)

Toimittajat käyttävät blogeja:

• löytääkseen juttuideoita (53 prosenttia),
• tutkimukseen ja tietojen vertailemiseen (43 prosenttia)
• lähteiden löytämiseen (36 prosenttia)
• kovien uutisten ja skandaalien löytämiseen (33 prosenttia)

Minkähänlainen tulos olisi, jos samat kysymykset kysyttäisiin suomalaisilta toimittajilta?

Jenkit rakastavat listoja ja tässä jälleen yksi esimerkki: tällä kertaa Open media TOP 100 persoonat - siis henkilöt jotka tavalla tai toisella ovat pioneereja  perinteiselle medialle rinnakaisten nettimedioiden kehittämisessä. Moni löytyy muuten oman blogini Tulevaisuuden lähteillä -linkkikokoelman alta.

Kansalaisjournalismin suuntaista yritystä Kymenlaaksossa: Kymilehti.fi.

Kari Haakanan huomio HS:n Reetta Meriläisen blogeja jonkin verran väheksyvästä lausumasta A-studion blogilähetyksessä herätti mielenkiintoisen kommentointiketjun, jotka yhdessä tuovat mieleen Yhdysvalloissa perinteisten median edustajien erittäin väheksyvät kommentit blogien sisällön faktapohjaisuudesta ja laadusta, mikä johti talven aikana varsin kitkeräänkin sanasotaan blogijournalistien ja perinteisissä medioissa toimivien journalistien välillä. Tällainen sanasota ei hyödytä kumpaakaan osapuolta, joten toivottavasti Suomessa ei lähdetä sille tielle, vaan pysytään nykyisessä asiallisen keskustelun linjassa.

Ja tässä Karin huomio:

HS:n Reetta Meriläisen lausumaan pitää tässä kohtaa tarttua, vaikka se onkin yksittäinen heitto:

"Blogissa journalismin ei tarvitse perustua faktoihin.
Totta kai se voi perustua faktoihin, mutta se ei useinkaan ole koko
totuus asioista. perinteistä mediaa velvoittaa edelleen se, että
pitäisi antaa mahdollisimman täysi ja totuudenmukainen kuva asiasta"

Sikäli kun blogi on journalistinen, lukijalla/kuulijalla/katsojalla
on aivan yhtä suuri oikeus odottaa siltä samanlaista journalistista
etiikkaa kuin miltä tahansa muulta medialta, eikö?

Blogeista ja kansalaisjournalismista kertova tämänpäiväinen A-studion lähetyksen voi muutaman päivän ajan katsoa Yle24:n videosalissa ennen kuin se katoaa Ylen arkistoihin pois julkisuudesta.

Monipuolinen, asiallinen ja ilmiöjutuille tyypillisen pinnallinen (mutta ei noin lyhyeen pätkään syvällisiä saa mahtumaan) pätkä, ja sisälsi yhden uutisenkin: Helsingin Sanomat alkaa lähikuukausina julkaista toimittajien omia blogeja verkkoliitteessään. Tämä onkin ollut odotettavissa siitä lähtien kun  Sanomien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen nosti blogin Tsunami-uutisoinnin jälkeen esiin ja kehotti yhtiön lehtiä paneutumaan asiaan.

Hatun nosto Ylelle ja A-studioille, kun huomaavat mitä maassa tapahtuu.