Blogiko pysäytti EU:n kehityksen?

by Matti Lintulahti on 11/06/2005

HS:ssä kirjoittaa Merkintöjä-palstalla (€) tänään pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio, että Etienne Chouardin blogi pysäytti eräiden mielestä EU:n kehityksen: Marseillelaisen lukion opettajan Etienne Chouardin EU:n perustuslain vastainen kirjoitus nousi netin suosituimmaksi ja kuuluisammaksi Ranskan EU-perustuslain kansanäänestyksen alla. Kävijöitä parhaimmillaan 25 000 päivässä.

"Ei-puolen voitto oli uusi näyttö netin merkityksestä. Se ei peliä ratkaissut, mutta saattoi olla se perhosen siiven lyönti, joka nosti vastustajien kannatusta juuri riittävästi."

Kannattaa huomata pari asiaa:

1. Chouardin nettisivusto oli vain yksi monista netin sivustoista, blogeista ja keskustelupalstoista, joissa taisteltiin Ranskassa EU:n perustuslakia vastaan. Ehkä jopa suosituin ja kuuluisin kuten Rautio kertoo, mutta silti vain yksi monista samanmielisistä äänistä. Siksi uskon, että jos kansanäänestys EU:n perustuslaista olisi järjestetty ennen internetin aikaa, tulos olisi ollut EI:n sijaan KYLLÄ.  Internet mahdollisti mielestäni EI-äänten voiton.

2. Chouardin nettisivusto ei itse asiassa ole blogi vaan perinteinen kotisivu. Sinänsä merkityksetön itse asian kannalta, ja kertoo ennen kaikkea  siitä miten toimittajien on vaikea ymmärtää ja sisäistää nettiä ja sen eri ominaisuuksia.

PS: Google löysi tänään haulla "etienne chouard" 36 700 osumaa. Suomeksi ei yhtään. Jos – kuten olen ymmärtänyt – Etienne Chouard nousi Ranskan kansanäänestyksen alla nettikeskustelujen symboliksi ja suomalainen media kertoo miehestä vasta nyt, olen erittäin huolestunut suomalaisen median tilasta ja hoksottimista EU:n asioiden kertomisessa.

{ 1 comment… read it below or add one }

zache 11/06/2005 at 21:32

Jeps… huomasin saman kun törmäsin ensimmäiseen kriittiseen englanninkieliseen kirjoitukseen inspire direktiiviehdotuksesta ja kokeilin googlettaa sitä suomeksi. Paria hassua viranomaistekstiä kukuunottamatta ei oikeastaan löytynyt mitään ja nekin olivat lähtökohtansa takia kritiikittömiä, eivätkä pohdiskelleet itse direktiivin sisältöä.

Eipä sillä, ainoat missä on ollut minusta muutenkaan syvällisemmin kirjoitusta ovat olleet positio tyyppiset paikkatietoalan lehdet joissa on ollut inspireä suomen päässä pohtivia henkilöitä joiden kirjoitukset ovat tekijöiden työn puolesta olleet positiivisia.

Joten ei ainakaan mistään eksoottisemmasta eu-aiheesta tunnu olevan liikaa kirjoittelua harrastelija, eikä ammattijournalistiselta puolelta. Sääli sinänsä..

Inspire muuten on direktiivi siitä miten tulevaisuudessa suuret linjaukset menevät paikkatietomateriaalien suhteen ja näillänäkymin se on tulevaisuus on kaupallinen raakadatankin suhteen ja jännää tuossa on se, että USA on eri linjoilla tuossa. Siellä liittovaltion verorahoilla keräämä paikkatietomateriaali on public domain …

Leave a Comment

Previous post:

Next post: