Vaasan kaupunkiblogi Suomen johtavaksi kaupunkiblogiksi

by Matti Lintulahti on 05/08/2005

Suomen johtavaksi kaupunkiblogiksi noussut Vaasalaisia vahvistuu. Tällaisessa paikallisuuden ja keskustelevuuden yhdistävässä blogissa tuntuisi olevan tuleva malli uusille kaupunkimedioille ja kaupunginosamedioille. Seuraava askel olisi kansalaisjournalismiin pohjautuvan kirjoittajaverkoston rakentaminen.

Tähän asti anonyymina pysynyt Vaasalaisia-blogin ylläpitäjä Tapio Parkkari kertoo:

-Vaasassa on aikaisemmin ollut kaksi keskustelufoorumia eli Vaasan läänin puhelimen Netikka palvelun alla oleva Netikka-foorumi sekä sanomalehti Pohjalaisen TOSI-liitteen alla oleva foorumi.  Ne ovat hankalasti löydettävissä ja eivät tunnu kiinnostavan.  Uskon että blogin yhteydessä oleva foorumi jaksaa kiinnostaa, varsinkin kun blogissa on mahdollisuus ohjata kävijöitä foorumiin.

- Vaasalaisia.info-foorumi on melko tiukasti moderoitu ja se keskittyy Vaasaan ja vaasalaisuuteen.  Foorumille tulee tietysti pakollinen off-topic keskustelualue.

- muista poikkeavaksi foorumin tekee se, että sillä on oma alue kaupunginvaltuustoa javaltuutettuja varten. Kolme valtuutettua on jo rekisteröitynyt foorumin käyttäjäksi. Utopistinen ajatus on, että alueella käytäisiin keskustelua päättäjien ja kansalaisten kesken.

-  jos käyttäjäkunta kasvaa tasaisesti, niin kuin näyttää, otamme mukaan uudentyyppisiä palveluita

-  olen toiminut toimittajana useissa eri lehdissä, Ylessä, STTssä ja Radio Vaasassa sekä päätoimittajana kaupunkilehti Uudessa Vaasalaisessa.

Leave a Comment

Previous post:

Next post: