Trenditietoisesti blogit on jo julistettu kuolleeksi. Ja miksi? Koska niin sanottu valtamedia innostui blogeista myöhässä osana muoti-ilmiötä.
Koska Helsingin Sanomat suurimpana suomalaisena sanomalehtenä alkoi suoltaa blogeja ja opettaa 1,5 miljoonalle lukijalle Kuukausiliitteen kansijuttu koulukirjana, mitä blogit ovat.
Koska sanomalehtien lailla kuolevaksi mediamuodoksi tuomittuihin perheviikkolehtiin kuuluva Apu julkaisee blogeja ja kertoo niiden avulla 836 000 lukijalleen kirjailijatoimittaja Juha Itkosen taitavasti kirjoitettujen reportaasien taustoista.
Kuin kaiken huipuksi jopa kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittaja perusti blogin ja alkoi kertoa lehtensä tekemisestä ja sen journalistisista valinnoista, niin selväähän selvempää on, että blogit ovat niin sanotusti passé.
Jotain en vain ymmärtänyt tässä trenditietoisessa blogien kuolemassa, ja se jokin pakotti tutkimaan näiden lehtien blogien olennaista ydintä. Ja mitä löytyi?
Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen blogistaan Lasitalon emäntä: ”Aikomukseni on kertoa tässä blogissa Helsingin Sanomista päätoimittajan näkökulmasta. Kerron journalististen ratkaisujen taustalla vaikuttavista asioista. Miksi tehtiin niinkuin tehtiin. Pyrin arvioimaan myös lopputulosta. Onnistuttiinko vai ei. Yritän pitää silmiä ja korvia avoimina muidenkin arvioille.”
Avun toimitus omasta Apulogistaan: ”Siinä kerrotaan Avun juttujen synnystä ja taustoista. Siinä julkaistaan myös Avun reporttereiden juttumatkoilla syntyneitä ”sivutuotteita”, mielenkiintoisia asioita, jotka eivät kuitenkaan aiheensa puolesta sovi painetussa lehdessä julkaistuihin juttuihin.”
Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi omasta päätoimittajan päiväkirjastaan: ”Toinen tarkoitus on lisätä lehdenteon prosessin läpinäkyvyyttä, kertoa minkälaisia pulmia täällä toimituksessa ratkotaan ja minkälaisin perustein ratkaisuja tehdään. Kolmas tarkoitus on se, että pääsisimme kontaktiin ja dialogiin lehden lukijoitten kanssa.”
Trenditietoisilta unohtui siis yksi asia, jonka Helsingin Sanomat, Apu ja Parnasso ovat ymmärtäneet vähän eri kanteilta mutta perustaltaan samalla tavalla. Blogi ei ole sen enempää eikä vähempää kuin kätevä ja helppo työkalu lisätä lehden ja sen lukijakunnan välistä keskustelua sekä avata lehden toimitusprosessia läpinäkyvämmäksi.
Journalismin ytimessä on kaksi olennaista asiaa, joita nämä hyvin tehdyt lehtien blogit palvelevat: ne rakentavat luottamusta lehden sisältöön ja ne lisäävät lehden ja sen lukijoiden välistä vuorovaikutusta, mitkä molemmat mahdollistavat entistäkin laadukkaamman journalismin.
Vasta murto-osa medioista on ymmärtänyt blogien mahdollisuuden luottamuksen, keskustelun ja paremman journalismin rakentajana. Tulevina vuosina jokainen päätoimittaja ja toimitus tulee blogien tai jonkun muun tavan avulla lisäämään lehdenteon läpinäkyvyyttä ja keskustelevuutta. Tai kuihtuu pois.
Blogit ovat siis kaikkea muuta kuin kuolemassa. Varsinkin kun blogeilla voi helppona ja edullisena julkaisualustana tehdä paljon paljon muuta.
Siksi pitää pikemminkin sanoa näin: Blogit ovat vielä hoipertelevia naperoita, jotka täysi elämä edessään vasta opettelevat luopumaan vaipoistaan.
[Tämä kolumni on alunperin julkaistu Mediaviikossa 27.10.2005]
