[Tämä kirjoitus muodostaa yhden luvun tulevaan Journalismin ja blogin suhdetta käsittelevään Journalismikritiikin vuosikirjan artikkeliini, jota olen parhaillaan työstämässä. Kommentteja ja parannusehdotuksia otetaan mielellään vastaan.]
Nopeasti kehittyvät uudet internetin teknologiat ovat luoneet mediaekosysteemin, jonka olennaisia piirteitä tuntuu olevan vaikea nähdä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkusen marraskuinen teräviä näkemyksiä ja perinteisen median puolustusta yhdistävä kolumni (€) "Internet on vanhan haastaja" on ymmärtänyt yhden uuden mediaekosysteemin olennaisen luonteen väärin ja sen takia Virkkunen tekee johtopäätöksen, joka on liian luottavainen perinteisen median ikään kuin itsestään selvään menestykseen luotettavana ja uskottavana viestimenä.
Virkkunen kirjoittaa: ”Luotettavalla ja uskottavalla viestimellä on kuitenkin sijansa myös uudenlaisessa maailmassa. Ihmiset kaipaavat aina jäsenneltyä tietoa ja selitystä, miksi asiat menevät niin kuin menevät. Verkko ei järjestele vaan tuottaa kaaosmaisen määrän tietoa. Verkko ei myöskään arvota asioita eikä tunne ja tunnista asioiden merkitystä. Siinä on perinteiselle medialle aina tehtävä."
Tämä on vaarallinen väärinymmärrys. Sillä samalla kun verkko uudenlaisena mediaekosysteeminä tuottaa kaaosmaisen määrän tietoa, se myös järjestelee tietoa ja arvottaa asioita ja niiden merkityksiä täysin uudella tavalla. Siten se tarjoaa, aivan kuten perinteinen media, jäsenneltyä tietoa ja selitystä, miksi asiat menevät niin kuin menevät.
Tämä verkon tietoa jäsentävä ja arvottava luonne on tullut mahdolliseksi teknologisen kehityksen ansiosta. Muun muassa blogit, blogien kommentit ja hyperlinkit, Googlen Page Rank -tekniikka, XML-syndikointi sekä Technorati ja muut vastaavat blogien auktoriteettiasemaa mittaavat palvelut ovat luoneet uudenlaisen mediaekosysteemin, joka filtteröi, editoi, järjestää, arvottaa ja erottaa tärkeän ja oleellisen tiedon merkityksettömästä massasta.
Prosessi on päinvastainen kuin perinteisellä medialla. Perinteinen media ensin analysoi, filtteröi, tarkistaa, editoi ja vasta tämän toimitusprosessin jälkeen julkaisee merkityksellisenä pitämänsä tiedon. Sen sijaan internet toimii yhteisöllisenä verkostona, joka ensin julkaisee massoittain tietoja, joita vasta julkaisun jälkeen aletaan koko yhteisön voimin analysoida, filtteröidä, tarkistaa, editoida ja arvottaa.
Julkaisun jälkeinen yhteisöllinen toimitusprosessi jäsentää kaaosmaisesta tietomäärästä merkityksellisen tiedon ja arvottaa koko yhteisölle – eikä vain lehden toimitukselle – tärkeitä asioita helpoiten löydettäväksi, etusivun uutisiksi jos niin halutaan sanoa.
Uuden mediaekosysteemin toimitusprosessi perustuu lukijoiden ja blogien suureen massaan sekä auktoriteettiaseman saavuttaneisiin suosittuihin blogien verkoston solmukohtiin.
Kun kuka tahansa kansalaisjournalisti mattimeikäläinen julkaisee jutun, lukijat arvottavat sen. Merkityksetön tieto alkaa hautautua, koska sitä ei kommentoida eikä siihen viitata hyperlinkeillä. Sen sijaan merkityksellinen olennainen tieto alkaa nopeasti levitä, koska sitä kommentoidaan toisissa blogeissa ja siihen viitataan hyperlinkeillä. Mitä olennaisempaa tieto yhteisön ja lukijoiden mielestä on, sitä enemmän tämä yksittäinen tieto kerää kommentteja ja hyperlinkkiviittauksia.
Hyvin usein tällainen tärkeäksi koettu tieto päätyy yllättävän nopeasti yhteisön tärkeäksi pitämille suosituille blogeille. Blogien auktoriteettiasemaa mitataan sillä, kuinka moni toinen blogi viittaa kyseisen blogin kirjoituksiin hyperlinkeillä. Hyperlinkkien määrä mittaakin sitä kuinka olennaisesta tietoa blogi julkaisee ja kuinka luotettavan aseman blogi on saavuttanut yhteisön joukossa.
Näiden kahden kehityksen seurauksena yksittäinen tieto päätyy lähes kaikkien käyttämän Googlen hakukoneen hauissa ensimmäisten hakutulosten joukkoon, koska hakukone suosii niiden blogien sisältöä, joihin viitataan hyperlinkeillä runsaasti. Juttu on päätynyt etusivulle.
Samaan aikaan tämän etusivun juttujen filtteröintiprosessin rinnalla kulkee tietojen tarkistusprosessi. Samalla kun lukijat ja toisten blogien kirjoittajat viittaavat olennaiseen tietoon hyperlinkeillä, ne myös kommentoivat ja tarkistavat alkuperäisen jutun tietoja. Uudessa mediaekosysteemissä varsinaisen etusivun jutun muodostaakin alkuperäinen juttu ja siihen olennaisesti liittyvät kommentit ja vastakommentit. Usein tieto ja sen taustalla oleva näkemys sekä tietoon perustuvat johtopäätökset sekoittuvatkin samaan juttukokonaisuuteen.
Usein tämä verkon tietoja arvottava ja merkityksiä tunnistava yhteisöllinen prosessi luo ajankohtaisista asioista monipuolisempia, tarkempia ja merkityksellisempiä tietokokonaisuuksia kuin mitä perinteinen media pystyy samasta asiasta samassa ajassa tuottamaan. Se nostaa esiin asioita, joita perinteinen media ei huomaa tai välttelee. Se nostaa esiin myös huhuja ja salaliittoteorioita, joiden faktapohja on vähäinen.
Mutta olennaisten juttukokonaisuuksien löytäminen internetissä ei ole vielä niin helppoa ja yksinkertaista kuin luotetun sanomalehden tipahtaminen postiluukusta joka aamu. Vielä ei voida puhua massamediasta.
Uudessa mediaekosysteemissa lukijalta vaaditaan internet-taitojen lisäksi uudenlaista medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä, koska tieto, näkemys, kolumnit ja mielipiteet sekoittuvat toisiinsa vaikeammin tunnistettavasti kuin lehdissä. Näiden uusien taitojen osaamista ei vielä löydy massoilta vaan lähinnä digitaaliajan kansalaisilta, siis nuorilta.
Verkko tarjoaa kuitenkin jo nyt, tosin karkeana koeversiona, saman minkä perinteinen media lupaa menestystekijäkseen: luotettavan ja uskottavan viestimen, joka tarjoaa ihmisille heidän kaipaamaansa jäsenneltyä tietoa ja selitystä, miksi asiat menevät niin kuin menevät. Tämä ei ole enää vain perinteisen median tehtävä. Toisin kuvitteleminen on vaarallinen väärinymmärrys medialle, joka haluaa menestyä myös tulevaisuudessa.
[Tämä kirjoitus on myös julkaistu Mediaviikon kolumnina 25.11.2005]
