[Tämä kirjoitus muodostaa yhden luvun tulevaan Journalismin ja blogin suhdetta käsittelevään Journalismikritiikin vuosikirjan artikkeliini, jota olen parhaillaan työstämässä. Kommentteja ja parannusehdotuksia otetaan mielellään vastaan.]
Nopeasti kehittyvät uudet internetin teknologiat ovat luoneet mediaekosysteemin, jonka olennaisia piirteitä tuntuu olevan vaikea nähdä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkusen marraskuinen teräviä näkemyksiä ja perinteisen median puolustusta yhdistävä kolumni (€) "Internet on vanhan haastaja" on ymmärtänyt yhden uuden mediaekosysteemin olennaisen luonteen väärin ja sen takia Virkkunen tekee johtopäätöksen, joka on liian luottavainen perinteisen median ikään kuin itsestään selvään menestykseen luotettavana ja uskottavana viestimenä.
Virkkunen kirjoittaa: ”Luotettavalla ja uskottavalla viestimellä on kuitenkin sijansa myös uudenlaisessa maailmassa. Ihmiset kaipaavat aina jäsenneltyä tietoa ja selitystä, miksi asiat menevät niin kuin menevät. Verkko ei järjestele vaan tuottaa kaaosmaisen määrän tietoa. Verkko ei myöskään arvota asioita eikä tunne ja tunnista asioiden merkitystä. Siinä on perinteiselle medialle aina tehtävä."
Tämä on vaarallinen väärinymmärrys. Sillä samalla kun verkko uudenlaisena mediaekosysteeminä tuottaa kaaosmaisen määrän tietoa, se myös järjestelee tietoa ja arvottaa asioita ja niiden merkityksiä täysin uudella tavalla. Siten se tarjoaa, aivan kuten perinteinen media, jäsenneltyä tietoa ja selitystä, miksi asiat menevät niin kuin menevät.
Tämä verkon tietoa jäsentävä ja arvottava luonne on tullut mahdolliseksi teknologisen kehityksen ansiosta. Muun muassa blogit, blogien kommentit ja hyperlinkit, Googlen Page Rank -tekniikka, XML-syndikointi sekä Technorati ja muut vastaavat blogien auktoriteettiasemaa mittaavat palvelut ovat luoneet uudenlaisen mediaekosysteemin, joka filtteröi, editoi, järjestää, arvottaa ja erottaa tärkeän ja oleellisen tiedon merkityksettömästä massasta.
Prosessi on päinvastainen kuin perinteisellä medialla. Perinteinen media ensin analysoi, filtteröi, tarkistaa, editoi ja vasta tämän toimitusprosessin jälkeen julkaisee merkityksellisenä pitämänsä tiedon. Sen sijaan internet toimii yhteisöllisenä verkostona, joka ensin julkaisee massoittain tietoja, joita vasta julkaisun jälkeen aletaan koko yhteisön voimin analysoida, filtteröidä, tarkistaa, editoida ja arvottaa.
Julkaisun jälkeinen yhteisöllinen toimitusprosessi jäsentää kaaosmaisesta tietomäärästä merkityksellisen tiedon ja arvottaa koko yhteisölle – eikä vain lehden toimitukselle – tärkeitä asioita helpoiten löydettäväksi, etusivun uutisiksi jos niin halutaan sanoa.
Uuden mediaekosysteemin toimitusprosessi perustuu lukijoiden ja blogien suureen massaan sekä auktoriteettiaseman saavuttaneisiin suosittuihin blogien verkoston solmukohtiin.
Kun kuka tahansa kansalaisjournalisti mattimeikäläinen julkaisee jutun, lukijat arvottavat sen. Merkityksetön tieto alkaa hautautua, koska sitä ei kommentoida eikä siihen viitata hyperlinkeillä. Sen sijaan merkityksellinen olennainen tieto alkaa nopeasti levitä, koska sitä kommentoidaan toisissa blogeissa ja siihen viitataan hyperlinkeillä. Mitä olennaisempaa tieto yhteisön ja lukijoiden mielestä on, sitä enemmän tämä yksittäinen tieto kerää kommentteja ja hyperlinkkiviittauksia.
Hyvin usein tällainen tärkeäksi koettu tieto päätyy yllättävän nopeasti yhteisön tärkeäksi pitämille suosituille blogeille. Blogien auktoriteettiasemaa mitataan sillä, kuinka moni toinen blogi viittaa kyseisen blogin kirjoituksiin hyperlinkeillä. Hyperlinkkien määrä mittaakin sitä kuinka olennaisesta tietoa blogi julkaisee ja kuinka luotettavan aseman blogi on saavuttanut yhteisön joukossa.
Näiden kahden kehityksen seurauksena yksittäinen tieto päätyy lähes kaikkien käyttämän Googlen hakukoneen hauissa ensimmäisten hakutulosten joukkoon, koska hakukone suosii niiden blogien sisältöä, joihin viitataan hyperlinkeillä runsaasti. Juttu on päätynyt etusivulle.
Samaan aikaan tämän etusivun juttujen filtteröintiprosessin rinnalla kulkee tietojen tarkistusprosessi. Samalla kun lukijat ja toisten blogien kirjoittajat viittaavat olennaiseen tietoon hyperlinkeillä, ne myös kommentoivat ja tarkistavat alkuperäisen jutun tietoja. Uudessa mediaekosysteemissä varsinaisen etusivun jutun muodostaakin alkuperäinen juttu ja siihen olennaisesti liittyvät kommentit ja vastakommentit. Usein tieto ja sen taustalla oleva näkemys sekä tietoon perustuvat johtopäätökset sekoittuvatkin samaan juttukokonaisuuteen.
Usein tämä verkon tietoja arvottava ja merkityksiä tunnistava yhteisöllinen prosessi luo ajankohtaisista asioista monipuolisempia, tarkempia ja merkityksellisempiä tietokokonaisuuksia kuin mitä perinteinen media pystyy samasta asiasta samassa ajassa tuottamaan. Se nostaa esiin asioita, joita perinteinen media ei huomaa tai välttelee. Se nostaa esiin myös huhuja ja salaliittoteorioita, joiden faktapohja on vähäinen.
Mutta olennaisten juttukokonaisuuksien löytäminen internetissä ei ole vielä niin helppoa ja yksinkertaista kuin luotetun sanomalehden tipahtaminen postiluukusta joka aamu. Vielä ei voida puhua massamediasta.
Uudessa mediaekosysteemissa lukijalta vaaditaan internet-taitojen lisäksi uudenlaista medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä, koska tieto, näkemys, kolumnit ja mielipiteet sekoittuvat toisiinsa vaikeammin tunnistettavasti kuin lehdissä. Näiden uusien taitojen osaamista ei vielä löydy massoilta vaan lähinnä digitaaliajan kansalaisilta, siis nuorilta.
Verkko tarjoaa kuitenkin jo nyt, tosin karkeana koeversiona, saman minkä perinteinen media lupaa menestystekijäkseen: luotettavan ja uskottavan viestimen, joka tarjoaa ihmisille heidän kaipaamaansa jäsenneltyä tietoa ja selitystä, miksi asiat menevät niin kuin menevät. Tämä ei ole enää vain perinteisen median tehtävä. Toisin kuvitteleminen on vaarallinen väärinymmärrys medialle, joka haluaa menestyä myös tulevaisuudessa.
[Tämä kirjoitus on myös julkaistu Mediaviikon kolumnina 25.11.2005]
15 Comments
En kommentoi tässä perinteistä mediaa koska siihen pätee samat asiat vaan näkemyksiä nettimediasta.
Mikään ei takaa, että olennainen tieto nousisi pintaan nettikirjoituksissa. Se tärkeä tieto voi ihan hyvin hautautua ilman että ketään kiinostaisi. Toisaalta jos famea omaava henkilö kirjoittaa saman asian niin viesti on merkittävämpi. “suositut” myös saavat enemmän silmämunia
Tällöin sen sijaan, että kirjoitan omaa blogia tms minun kannattaa mieluummin kommentoida sama asia jonkun muun blogiin jolla on enemmän “famea” ja varastaa näkyvyyttä omille ajatuksilleni.
Toinen erikoisuus nettimedialla perinteiseen massamediaan nähden on “arkisto”, tosin googlen kautta yleensä, mutta viestin elinikä on paljon pidempi kuin perinteisessä mediassa ja se voi nousta pintaan myöhemminkin.
Zachen esiin nostamat kommentointi suosittuksi tiedettyyn blogiin ja arkistoitumisen lisäämä viestien elinikä - josta en huomannut sanoa sanaakaan, kiitos Zachelle hyvästä huomiosta - ovat mielestäni molemmat osia kuvaamaani prosessia, joka nostaa olennaista tietoa pintaan niin hyvin, että seison edelleen kirjoitukseni takana.
Mikään prosessi ei kuitenkaan ole täydellinen ja tärkeäksi osoittautuva tieto voi jäädä joksikin aikaa huomaamatta, mutta näin voi käydä ihan yhtä hyvin perinteisen median toimitusprosessissa.
Minä korostaisin enemmän yhteisö*je*n moninaisuutta - laittaisin siis nuo lauseet jotenkin monikkomuotoon:
“Hyvin usein tällainen tärkeäksi koettu tieto päätyy yllättävän nopeasti yhteisö*je*n tärkeäksi pitämille suosituille blogeille”
“Hyperlinkkien määrä mittaakin sitä kuinka olennaisesta tietoa blogi julkaisee ja kuinka luotettavan aseman blogi on saavuttanut yhteisö*je*n joukossa.”
Sanomalehden tilaajakunta on yhdenlainen yhteisö.
Blogilistan lukijakunnata on toisenlainen yhteisö. Mutta kuinka toisenlainen?
Väittäisin, että suurin ero ero ei ole median ominaisuuksissa, vaan median kuluttajan käyttäytymisesessä.
Sanomalehdestä voi lukea vain haluamansa jutut, jättää etusivun tai kulttuurisivut väliin, näinhän lukijat toimivat.
Toki sanomalehdestä on olemassa vain yksi editio (tai, rajallinen määrä editioita) koska painokoneita ei voi jatkuvasti pysäytellä ja käynnistellä, logistiikka menisi liian kalliiksi, joten samaa lehteä jaetaan alueen kaikkiin tilaaviin talouksiin, mutta onko asia verkossa olennaisesti eri lailla?
Kirjoituksesi etusivu-analogia toimii, jos oletetaan, että lukija käyttäytyy siten, että pitää etusivunaan
Blogilistan Top-listaa.
Mutta heti, jos hän tekee oman mediansa, koostaa aloitussivunsa itse valitsemalla mieluisimmat kirjoittajat, joita seuraa, hän ottaa vastuuta lukemistonsa sisällöstä itselleen eikä jää niin vahvasti kuin kuvaat yhteisön kollektiivisen filtteröinnin varaan.
Saatko kiinni siitä, mitä ajan takaa? Että kyse on lopulta pääasiassa siitä, miten ihmiset, käyttäjät, toimivat? (Sivusin tätä teemaa omassa blogissani hiljan: Ole mulle vähän aikaa N)
Hmm, tuossa viestien eliniässä on muuten kanssa, että se tekee kannattavammaksi nähdä vaivaa juttujensa kanssa jolloin ne jää eloon. Esimerkiksi Muzzyn juttuihin Sony DRM:stä on käytetty paljon enemmän aikaa ja vaivaa kuin mitä perinteisen median journalistit on aiheesta käyttänyt omissaan jutuissa. Vastaavasti näkyvyyskin on ihan eri ulottuvuudesta.
http://hack.fi/~muzzy/sony-drm/
Vastaavasti halvalla (perinteisellä “laatu”)journalismilla ei saa kuin hetken näkyvyyden jonka jälkeen pysyvyys netissä alkaa iskeä takaisin. Esimerkkinä tuosta vaikka Ami Assulinin Nettikuvien vaarat
http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2506
joka hitaasti mutta varmasti kerää huonoa karmaa tekijälleen vielä pitkän aikaa.
http://www.kasvi.org/index.php?id=454
http://x-stage.yle.fi/nettikuvienvaarat
Eli itse veikkaan, että kunnolla tehty journalismi on kova juttu netissäkin. Ihan vaan siksi, että ihmisiä kiinostaa se. Samalla se on myös nettijuttujen suurin kompastuskivi, koska laadukkaan työn tekeminen on yleensä työlästä. Pelkkä blogien välinen dialogi ei välittömästi tuota tuota, mutta jos keskustelijoita on paljon niin joku voi sen aina tehdä.
Tekstin tuottaminen aiheesta jonka tuntee on vielä suht helppoa. Saman tekeminen audiolla, tai jopa videolla on koko ajan paljon työläämpää. Saati sitten jos jutun tekee aiheesta jota ei tunne.
Tässä tulee se ero mikä on ammattimedialla ja amatöörimedialla. Ammattilaispuolella on taloudellinen mahdollisuus käyttää aikaa siihen juttuun, mikä on amatööripuolella paljon rajallisempaa.
Tuija, kiitos ajatuksia herättivistä kommenteista. Yksi asia alkoi mietityttämään, etteikö kollektiivinen filtteröinti toimisi laajemmin, sillä minusta jo Googlen hakutulokset pohjautuvat kollektiiviseen filtteröintiin kuvaamani prosessin tuloksena.
Zache, olen samaa mieltä hyvän journalismin toimivuudesta myös verkosto. Minusta myös oma esimerkkisi osoitti, että verkko antaa amatööreille mahdollisuuden tehdä parempaa journalismia asioista, joista tietävät paljon, kuin mihin ammattilaiset pystyvät. Taloudelliset resurssit taas takaavat ammattilaisille mahdollisuuden tehdä hyvää tutkivaa journalismia. Näiden ammattilaisten ja amatöörien vahvuuksien yhdistämisen toisi lukijalle parhaan median.
Jutun ydin on ihan ok, mutta haluaisin kommentoida joitain yksityiskohtia.
“…päätyy lähes kaikkien käyttämän Googlen hakukoneen hauissa ensimmäisten hakutulosten joukkoon, koska hakukone suosii niiden blogien sisältöä, joihin viitataan hyperlinkeillä runsaasti. Juttu on päätynyt etusivulle.”
Jos halutaan olla ihan tarkkoja ja varsinkin jos puhutaan blogeista niin näin ei valitettavasti voida sanoa. Hakutuloksia voi manipuloida ja sivuja suunnitella niin että ne sijoittuvat hakutuloksissa paremmin. Google rankaa sisältöä matemaattisella algoritmilla. Tämä monimutkainen algoritmi ei valitettavasti vielä kykene erottamaan sisällön laatua.
Googlen PageRank tosin on pyrkinyt mittaamaan sivuston suosiota laskemalla sivulle osoittavat linkit, mutta kehitys on johtanut siihen että linkkejä ostetaan tai käytetään muita konsteja jonka avulla sivulle saadaan lisää linkkejä. Suosiota Googlessa voi siis tällä hetkellä manipuloida eikä voida puhua siitä että paras tai korkealaatuinen sisältö olisi etusivulla. Valitettavan usein tilanne on aivan päinvastoin. Ainakin niillä hakutermeillä missä raha liikkuu hyvin kyseenalaiset sivustot ovat valitettavan usein etusivulla. Tilanne ei ole lokaaleilla hauilla vielä niin “paha” kun se on Google.com:issa.
Tätä yllämainittua ongelmaa on pyritty ratkaisemaan monella tavalla. Blogien osalta yksi toimenpide jolla toivottiin parannusta oli blogihakukoneiden perustaminen. Tällainen löytyy mm Googlelta ja Yahoolta. Ei kuitenkaan kestänyt kun muutama kuukausi kun alettiin puhua ns splogeista (=spam blog). Nämä splogit valloittivat blogihakujen kärkipaikat. Splogi on blogi joka käyttää syndikoitua sisältöä, esim muiden blogien RSS-syötteitä. Sisältö julkasitaan automaattisesti. Yhdessä splogissa voi olla tuhansia sivuja ja splogejakin on tuhansia. Arvatkaa miltä blogihaut näyttävät ennen kun tämä ongelma on jollain tavalla ratkottu? Splogien takana on samat verkkosisällön terroristit joilta saat Viagra-mainoksia. He eivät noin vain luovuta ja keksivät aina uusia keinoja joilla saavuttavat tavoitteensa.
“Yksi asia alkoi mietityttämään, etteikö kollektiivinen filtteröinti toimisi laajemmin, sillä minusta jo Googlen hakutulokset pohjautuvat kollektiiviseen filtteröintiin kuvaamani prosessin tuloksena.”
Niin, kuten tuossa yllä jollakin tavalla selittänyt tämä ei ole totta. Havainto kollektiivisestä filtteröinnistä on kuitenkin kiinnostava ja se on juuri sitä mihin Yahoo My Web 2.0 (Beta) pyrkii.
Perustelusta tuli nyt hieman pitkä, mutta se mitä halusin sanoa ja tuoda esille on että jos puhutaan blogeista ei voida sanoa (tai luottaa siihen) että Google tuo meille tietoa tai sisältöä joka on suosittua, korkealaatuista tai edes 100 % validia.
En lähde ny analysoimaan miten blogit tai bloggaajat voivat markkinoida itseään tai miten hyvän blogin löytää, mutta mielestäni siihen ei välttämättä liity Google tai hakukoneet. Blogien osalta on ehkä enemmän luotettava henkilökohtaiseen tai kollektiiviseen filtteröintiin, eli esim muiden meille jo tuttujen blogien suosituksiin ja viittauksiin, jotka (ok myönnän) olemme voineet löytää Googlen kautta.
Minusta on erittäin tärkeää, että on vaihtoehtoja olemassa perinteiselle julkisuudelle. Lukemattomista yrityksistä huolimatta tv:ssä, radiossa eikä Hesarissa ole annettu asiallista julkisuutta tälle asialle: http://www.11syyskuu.org
Eero
Nicolasilta hyvä täydennys Googlen puutteisiin. En tosiaankaan tarkoittanut omassa lyhyessä kommentissani, että Google olisi hyvä kollektiivisen filtteröinnin tulosten näyttämisessä. Se on siinä välillä kohtuullinen, välillä huono, mutta minusta on ällistyttävää, että se yleensä toimii tuoden relevantteja hakutuloksia ensimmäisten joukkoon edes vähän.
Tämä on mielenkiintoista ja tästä on tietenkin mielenkiintoista keskustella nyt, kun havaintoa ei enää ole, vaan ainoastaan kasa hämäriä entiteettejä.
Determinismin poluille eksyneet kertaavat tietenkin Wiion opetukset ja siirtyvät sieltä luomaan “ekosysteemejä”.
Mutta mikä siinä on, että on löydettävä “järjestelmä”, jota ei mielestäni ole printtimediassa tai nettimediassa.
Olisi tietysti hyvä jos olisi niin asiat olisivat kovin yksikertaisia selittää ja järjestää.
Ja järjestys merkisisi tietenkin jotakin suurempaa, kenties metafyysisen jumalaista.
Virkkunen on ilman muuta väärässä, mutta eivätkö myös ne, jotka etsivät samaa järjestystä verkkomaailmasta ole?
En tahtoisi olla näin kyyninen, mutta olen.
Kuka muuten oli viimeinen humanisti?
Tästä en oikeastaan maininnut lainkaan kirjoituksessani. Yhden ja tärkeän osan tästä blogien yhteisöllisestä toimitusprosessista muodostavat perinteisen median jutut ja niiden filtteröinti/kommentointi blogeissa.
Tästä on yhtenä esimerkkinä itsekin ammattitoimittaja Chris Anderssonin tapa lukea perinteisen median juttuja blogien kautta. Tässä syy:
“I’d rather choose my own editor to select the articles of highest importance to me (including those the mainstream media choose not to cover at all, or just not well). In this case that “editor” is a network of bloggers, not whomever decides what makes it to the front page of the newspaper. This works so well that I suspect I’m actually reading more articles from mainstream media, and from a broader range of it, than ever before. It’s just all via blogs, which microchunk and remix the information in ways that make it more useful to me.”
http://www.thelongtail.com/the_long_tail/2005/11/standing_out_in.html
Allekirjoitan, Matti tuon Chris Andersonin kokemuksen, luettujen artikkelien määrä monipuolistuu ja monilukuistuu blogisytykkeiden ansioista.
Miettikää, jos myös ondemand - mediatiedostoihin voisi linkittää yhtä jouhevasti. Siis tyyliin että “Arto Nyberg sanoi tässä ohjelman jaksossa minusta sattuvasti, että” ja sitten olisi syvälinkki juuri siihen kohtaan sitä verkossa julkaistua ohjelmaa.
Scififantasiaa? Ei suinkaan sen tarvitsisi olla.
Juu, ilman muuta tiettyjen blogien lueskelu jalostaa näkemystä sattuneesta ja tapahtuneesta. Kenties nostaa esille jotakin uutta.
Niin, olimmehan tekijänoikeusmiekkarissa.
Mutta minusta juuri se, että tämä ei ole niin hyvin järjestynyttä, eikä tästä ihan heti sellaista tule, antaa tiettyä toivonkipinää.
Kiitoksia kommentaattorini ajatustenne jakamisesta. Sain juuri artikkelin ensimmäisen version valmiiksi ja lähetettyä kommentoitavaksi Journalismikritiikin vuosikirjan toimitukselle.
Mietin hetken miten laittaisin 30 000 merkin artikkeliluonnoksen kommentoitavaksi mediablogiin, mutta koska tämä kirjoitus muodostaa oikeastaan aika lailla koko artikkelin ytimen, en ehkä näe sitä järkeväksi. Täytyy vielä miettiä olisiko joku toinen vaihtoehto jatkaa keskustelua.
Julkaistavan artikkelin kyllä tulen julkaisemaan tavalla tai toisella blogissani, vaikka se onkin liian pitkä yksittäiseksi kirjoitukseksi.
No niin, Journalismikritiikin vuosikirjan osio “Blogi-puntari” on luettu ja blogi-ilmiön sulattelu jatkuu. Minusta loppupäätelmäsi kappaleessa “journalistiset prosessit tarvitsevat uudistumista” ovat varsin maltillisia ja perusteltuja. (” — muutoksessa ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että journalismin uudet muodot korvaisivat perinteisen median.” — ” on kyse nykyisten journalististen työtapojen laajentamisesta koskemaan ja ymmärtämään — laajempaa mediaekosysteemiä, jossa nykyiset journalistiset instituutiot ja ammattitoimittajat ovat edelleen erittäin keskeinen ja olennainen, mutta silti enää vain yksi osa”.) Eipä tuota voi kiistää.
Kommenttipuheevuorossaan “Blogit ovat evoluutiota eivät revoluutiota” Esa Sirkkunen kertasi netin historiaa ja toppuutteli hypettämästä eli laskemasta liikaa kansalaisten sisällöntuotannon varaan. Onhan niitä fanzineja monistettu ennenkin ilman, että medialinkkakkeet siitä ovat sortuneet, hän muistutteli lukijoita.
Sirkkunen toivoi, että sana kansalaisjournalismi pyhitettäisi edelleen kuvaamaan sitä tapaa, miten ammattijournalistit tekevät juttuja yhdessä kansalaisten kanssa. Aika näyttää, millaiseksi sanan merkitys muodostuu. Sirkkusen ehdottama sana vertaismedia on minusta ihan hyvä käsite, johan tuo kansalaisjournalismi on monissa keskusteluissa suomalaisen blogosfäärin kirjoa liian kapeasti määritteleväksi todettukin.
Ehkäpä nämä puheenvuorot arvostetussa painotuotteessa ovat omiaan herättämään taas pienen mediahuomiosykäyksen tätä mainiota aikalaismediahistoriaamme kronikoivaa viestintäkeinoa kohtaan.
Keskustelua Journalismikritiikin vuosikirjan blogiaiheesta kannattaa jatkaa uudessa paikassa Mediablogissa, sillä olen julkaisstu Journalismikritiikin vuosikirjassa julkaistusta artikkelista olennaisen otteen 14.3.2006.
Klikkaa tästä jatkaaksesi keskustelua.