Klikkaa tästä jatkaaksesi keskustelua.

Kommenttipuheevuorossaan “Blogit ovat evoluutiota eivät revoluutiota” Esa Sirkkunen kertasi netin historiaa ja toppuutteli hypettämästä eli laskemasta liikaa kansalaisten sisällöntuotannon varaan. Onhan niitä fanzineja monistettu ennenkin ilman, että medialinkkakkeet siitä ovat sortuneet, hän muistutteli lukijoita.

Sirkkunen toivoi, että sana kansalaisjournalismi pyhitettäisi edelleen kuvaamaan sitä tapaa, miten ammattijournalistit tekevät juttuja yhdessä kansalaisten kanssa. Aika näyttää, millaiseksi sanan merkitys muodostuu. Sirkkusen ehdottama sana vertaismedia on minusta ihan hyvä käsite, johan tuo kansalaisjournalismi on monissa keskusteluissa suomalaisen blogosfäärin kirjoa liian kapeasti määritteleväksi todettukin.

Ehkäpä nämä puheenvuorot arvostetussa painotuotteessa ovat omiaan herättämään taas pienen mediahuomiosykäyksen tätä mainiota aikalaismediahistoriaamme kronikoivaa viestintäkeinoa kohtaan.

Mietin hetken miten laittaisin 30 000 merkin artikkeliluonnoksen kommentoitavaksi mediablogiin, mutta koska tämä kirjoitus muodostaa oikeastaan aika lailla koko artikkelin ytimen, en ehkä näe sitä järkeväksi. Täytyy vielä miettiä olisiko joku toinen vaihtoehto jatkaa keskustelua.

Julkaistavan artikkelin kyllä tulen julkaisemaan tavalla tai toisella blogissani, vaikka se onkin liian pitkä yksittäiseksi kirjoitukseksi.

Niin, olimmehan tekijänoikeusmiekkarissa.

Mutta minusta juuri se, että tämä ei ole niin hyvin järjestynyttä, eikä tästä ihan heti sellaista tule, antaa tiettyä toivonkipinää.

Miettikää, jos myös ondemand – mediatiedostoihin voisi linkittää yhtä jouhevasti. Siis tyyliin että “Arto Nyberg sanoi tässä ohjelman jaksossa minusta sattuvasti, että” ja sitten olisi syvälinkki juuri siihen kohtaan sitä verkossa julkaistua ohjelmaa.

Scififantasiaa? Ei suinkaan sen tarvitsisi olla.

Tästä on yhtenä esimerkkinä itsekin ammattitoimittaja Chris Anderssonin tapa lukea perinteisen median juttuja blogien kautta. Tässä syy:

“I’d rather choose my own editor to select the articles of highest importance to me (including those the mainstream media choose not to cover at all, or just not well). In this case that “editor” is a network of bloggers, not whomever decides what makes it to the front page of the newspaper. This works so well that I suspect I’m actually reading more articles from mainstream media, and from a broader range of it, than ever before. It’s just all via blogs, which microchunk and remix the information in ways that make it more useful to me.”

http://www.thelongtail.com/the_long_tail/2005/11/standing_out_in.html

Determinismin poluille eksyneet kertaavat tietenkin Wiion opetukset ja siirtyvät sieltä luomaan “ekosysteemejä”.

Mutta mikä siinä on, että on löydettävä “järjestelmä”, jota ei mielestäni ole printtimediassa tai nettimediassa.

Olisi tietysti hyvä jos olisi niin asiat olisivat kovin yksikertaisia selittää ja järjestää.

Ja järjestys merkisisi tietenkin jotakin suurempaa, kenties metafyysisen jumalaista.

Virkkunen on ilman muuta väärässä, mutta eivätkö myös ne, jotka etsivät samaa järjestystä verkkomaailmasta ole?

En tahtoisi olla näin kyyninen, mutta olen.

Kuka muuten oli viimeinen humanisti?

“…päätyy lähes kaikkien käyttämän Googlen hakukoneen hauissa ensimmäisten hakutulosten joukkoon, koska hakukone suosii niiden blogien sisältöä, joihin viitataan hyperlinkeillä runsaasti. Juttu on päätynyt etusivulle.”

Jos halutaan olla ihan tarkkoja ja varsinkin jos puhutaan blogeista niin näin ei valitettavasti voida sanoa. Hakutuloksia voi manipuloida ja sivuja suunnitella niin että ne sijoittuvat hakutuloksissa paremmin. Google rankaa sisältöä matemaattisella algoritmilla. Tämä monimutkainen algoritmi ei valitettavasti vielä kykene erottamaan sisällön laatua.

Googlen PageRank tosin on pyrkinyt mittaamaan sivuston suosiota laskemalla sivulle osoittavat linkit, mutta kehitys on johtanut siihen että linkkejä ostetaan tai käytetään muita konsteja jonka avulla sivulle saadaan lisää linkkejä. Suosiota Googlessa voi siis tällä hetkellä manipuloida eikä voida puhua siitä että paras tai korkealaatuinen sisältö olisi etusivulla. Valitettavan usein tilanne on aivan päinvastoin. Ainakin niillä hakutermeillä missä raha liikkuu hyvin kyseenalaiset sivustot ovat valitettavan usein etusivulla. Tilanne ei ole lokaaleilla hauilla vielä niin “paha” kun se on Google.com:issa.

Tätä yllämainittua ongelmaa on pyritty ratkaisemaan monella tavalla. Blogien osalta yksi toimenpide jolla toivottiin parannusta oli blogihakukoneiden perustaminen. Tällainen löytyy mm Googlelta ja Yahoolta. Ei kuitenkaan kestänyt kun muutama kuukausi kun alettiin puhua ns splogeista (=spam blog). Nämä splogit valloittivat blogihakujen kärkipaikat. Splogi on blogi joka käyttää syndikoitua sisältöä, esim muiden blogien RSS-syötteitä. Sisältö julkasitaan automaattisesti. Yhdessä splogissa voi olla tuhansia sivuja ja splogejakin on tuhansia. Arvatkaa miltä blogihaut näyttävät ennen kun tämä ongelma on jollain tavalla ratkottu? Splogien takana on samat verkkosisällön terroristit joilta saat Viagra-mainoksia. He eivät noin vain luovuta ja keksivät aina uusia keinoja joilla saavuttavat tavoitteensa.

“Yksi asia alkoi mietityttämään, etteikö kollektiivinen filtteröinti toimisi laajemmin, sillä minusta jo Googlen hakutulokset pohjautuvat kollektiiviseen filtteröintiin kuvaamani prosessin tuloksena.”

Niin, kuten tuossa yllä jollakin tavalla selittänyt tämä ei ole totta. Havainto kollektiivisestä filtteröinnistä on kuitenkin kiinnostava ja se on juuri sitä mihin Yahoo My Web 2.0 (Beta) pyrkii.

Perustelusta tuli nyt hieman pitkä, mutta se mitä halusin sanoa ja tuoda esille on että jos puhutaan blogeista ei voida sanoa (tai luottaa siihen) että Google tuo meille tietoa tai sisältöä joka on suosittua, korkealaatuista tai edes 100 % validia.

En lähde ny analysoimaan miten blogit tai bloggaajat voivat markkinoida itseään tai miten hyvän blogin löytää, mutta mielestäni siihen ei välttämättä liity Google tai hakukoneet. Blogien osalta on ehkä enemmän luotettava henkilökohtaiseen tai kollektiiviseen filtteröintiin, eli esim muiden meille jo tuttujen blogien suosituksiin ja viittauksiin, jotka (ok myönnän) olemme voineet löytää Googlen kautta.

Zache, olen samaa mieltä hyvän journalismin toimivuudesta myös verkosto. Minusta myös oma esimerkkisi osoitti, että verkko antaa amatööreille mahdollisuuden tehdä parempaa journalismia asioista, joista tietävät paljon, kuin mihin ammattilaiset pystyvät. Taloudelliset resurssit taas takaavat ammattilaisille mahdollisuuden tehdä hyvää tutkivaa journalismia. Näiden ammattilaisten ja amatöörien vahvuuksien yhdistämisen toisi lukijalle parhaan median.

http://hack.fi/~muzzy/sony-drm/

Vastaavasti halvalla (perinteisellä “laatu”)journalismilla ei saa kuin hetken näkyvyyden jonka jälkeen pysyvyys netissä alkaa iskeä takaisin. Esimerkkinä tuosta vaikka Ami Assulinin Nettikuvien vaarat

http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2506

joka hitaasti mutta varmasti kerää huonoa karmaa tekijälleen vielä pitkän aikaa.

http://www.kasvi.org/index.php?id=454
http://x-stage.yle.fi/nettikuvienvaarat

Eli itse veikkaan, että kunnolla tehty journalismi on kova juttu netissäkin. Ihan vaan siksi, että ihmisiä kiinostaa se. Samalla se on myös nettijuttujen suurin kompastuskivi, koska laadukkaan työn tekeminen on yleensä työlästä. Pelkkä blogien välinen dialogi ei välittömästi tuota tuota, mutta jos keskustelijoita on paljon niin joku voi sen aina tehdä.

Tekstin tuottaminen aiheesta jonka tuntee on vielä suht helppoa. Saman tekeminen audiolla, tai jopa videolla on koko ajan paljon työläämpää. Saati sitten jos jutun tekee aiheesta jota ei tunne.

Tässä tulee se ero mikä on ammattimedialla ja amatöörimedialla. Ammattilaispuolella on taloudellinen mahdollisuus käyttää aikaa siihen juttuun, mikä on amatööripuolella paljon rajallisempaa.

“Hyvin usein tällainen tärkeäksi koettu tieto päätyy yllättävän nopeasti yhteisö*je*n tärkeäksi pitämille suosituille blogeille”

“Hyperlinkkien määrä mittaakin sitä kuinka olennaisesta tietoa blogi julkaisee ja kuinka luotettavan aseman blogi on saavuttanut yhteisö*je*n joukossa.”

Sanomalehden tilaajakunta on yhdenlainen yhteisö.

Blogilistan lukijakunnata on toisenlainen yhteisö. Mutta kuinka toisenlainen?
Väittäisin, että suurin ero ero ei ole median ominaisuuksissa, vaan median kuluttajan käyttäytymisesessä.

Sanomalehdestä voi lukea vain haluamansa jutut, jättää etusivun tai kulttuurisivut väliin, näinhän lukijat toimivat.

Toki sanomalehdestä on olemassa vain yksi editio (tai, rajallinen määrä editioita) koska painokoneita ei voi jatkuvasti pysäytellä ja käynnistellä, logistiikka menisi liian kalliiksi, joten samaa lehteä jaetaan alueen kaikkiin tilaaviin talouksiin, mutta onko asia verkossa olennaisesti eri lailla?

Kirjoituksesi etusivu-analogia toimii, jos oletetaan, että lukija käyttäytyy siten, että pitää etusivunaan
Blogilistan Top-listaa.

Mutta heti, jos hän tekee oman mediansa, koostaa aloitussivunsa itse valitsemalla mieluisimmat kirjoittajat, joita seuraa, hän ottaa vastuuta lukemistonsa sisällöstä itselleen eikä jää niin vahvasti kuin kuvaat yhteisön kollektiivisen filtteröinnin varaan.

Saatko kiinni siitä, mitä ajan takaa? Että kyse on lopulta pääasiassa siitä, miten ihmiset, käyttäjät, toimivat? (Sivusin tätä teemaa omassa blogissani hiljan: Ole mulle vähän aikaa N)

Mikään prosessi ei kuitenkaan ole täydellinen ja tärkeäksi osoittautuva tieto voi jäädä joksikin aikaa huomaamatta, mutta näin voi käydä ihan yhtä hyvin perinteisen median toimitusprosessissa.

Mikään ei takaa, että olennainen tieto nousisi pintaan nettikirjoituksissa. Se tärkeä tieto voi ihan hyvin hautautua ilman että ketään kiinostaisi. Toisaalta jos famea omaava henkilö kirjoittaa saman asian niin viesti on merkittävämpi. “suositut” myös saavat enemmän silmämunia

Tällöin sen sijaan, että kirjoitan omaa blogia tms minun kannattaa mieluummin kommentoida sama asia jonkun muun blogiin jolla on enemmän “famea” ja varastaa näkyvyyttä omille ajatuksilleni.

Toinen erikoisuus nettimedialla perinteiseen massamediaan nähden on “arkisto”, tosin googlen kautta yleensä, mutta viestin elinikä on paljon pidempi kuin perinteisessä mediassa ja se voi nousta pintaan myöhemminkin.