Kiihkeä poliittinen kamppailu sulki blogin

by Matti Lintulahti on 21/01/2006

Yhä kiihkeämmäksi netissä käyvä vaalikamppailu on saanut ensimmäisen bloginpitäjän, sanavalmiin toimittajapoliitikko Tuulikki Ukkolan sulkemaan bloginsa toistaiseksi. Kaleva (€) kertoo:

"Värikkäästä kielen käytöstään tunnettu oululainen [sanomalehti Kalevan] toimittaja ja kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Tuulikki Ukkola sulki
nettipäiväkirjansa perjantaina iltapäivällä. Ukkolan mukaan lähinnä
Etelä-Suomesta tulleessa palautteessa alkoi olla sen verran uhkaava
sävy, että hän katsoi viisaimmaksi sulkea bloginsa toistaiseksi."

{ 5 comments… read them below or add one }

Tero Lehto January 21, 2006 at 14:49

En oikein ymmärrä blogin sulkemista, jollei siis todella tullut fyysisiä uhkauksia tai muuta rikoksia lähenbtelevää.

Luulisi juuri toimittajan puolustavan sananvapautta lähes kaiken uhallakin. Juntit ovat ennenkin yrittäneet uhkailla toimittajia ja päätoimittajia pahoinpitelyillä ja vastaavilla teoilla, mutta silti vain nämäkin lehdet edelleen ilmestyvät.

Jos taas kommentit ovat asiattomia, voi kommentit ottaa toistaiseksi pois käytöstä tilanteen rauhoittamsieksi. Tai laittaa esimoderoinnin päälle.

Herääkin kysymys, että onko pitkäaikainen toimittaja oikeasti pelästynyt, vai onko kyse siitä, ettei kommenttien ja palautteen sisältö miellyttänyt, siis argumentaatiomielessä.

Tero Lehto January 21, 2006 at 14:53

Jatkona edelliseen sanoisin, että olen huomannut etteivät läheskään kaikki ole vielä tottuneet siihen, että toimittaja saa tekstilleen välittömän palautteen, joka vielä näkyy sen okan kirjoituksen perässäkin, melkein tai lähes samanarvoisena kuin toimittajan teksti.

Luulen, että sellaiset toimittajat eivät tulevaisuudessa tule menestymään, jotka eivät ole valmiita avoimuuteen ja keskustelevaan journalismiin. Paluuta yksisuuntaiseen totuuden julistamiseen ei enää ole.

Matti January 22, 2006 at 16:41

Olin Kalevassa töissä 90-luvulla ja opin tuntemaan Tuulikki Ukkolan toimittajana, jota ei pelästytetä ja jonka suuta ei suljeta, enkä usko tässä tapauksessa toimittaja Ukkolan pelästyneen.

Tässä tapauksessa toimittaja on myös kokoomuslainen poliitikko, joka tukee Niinistöä presidentinvaaleissa. Poliitikko Ukkola julkisti perättömän Halos-huhun (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/erikoissivut/Presidentinvaalit+2006/1083426/1115200)
totena, pyysi anteeksi blogissaan kun huomasi mokansa, ja päätti sulkea palautteen perusteella bloginsa toistaiseksi. En keksi tähän muuta syytä kuin halun lakaista moka piiloon ja olla heikentämättä Niinistön mahdollisuuksia voittaa presidentinvaalit.

Tero Lehto January 22, 2006 at 23:38

Toimittaja ja poliitikko Ukkola ei siis vielä ole oppinut, että kun jotain yrittää piilottaa tai poistaa, muiden medioiden ja kansalaisten mielenkiinto asiaan kasvaa eksponentiaalisesti. Tästä on jo niin monta esimerkkiä, että ihmettelen miten kokeneet mediakentällä toimijat vielä mokailevat näin.

ville_rr January 28, 2006 at 1:25

Sanoisin, että ongelma on pikemminkin päinvastainen. Suomessa ei uskalleta riittävästi ja rehellisesti puuttua ehdokkaiden heikkoihin kohtiin.

Varsinkin nyt, kun on ajankohtaisinta keskittyä saada Suomeen inhimillisiä ja oikeudenmukaisia arvoja edustava presidentti, pitäisi yrittää katsoa julkisivun taakse.

Ensinnäkin äänestin viime vaaleissa Halosta.

Mutta nyt olen lukenut huolestuneena viime päivinä netistä, että vuoden alussa voimaan on astunut lakeja, jotka sortavat yllättävän tapaturman tai sairauden takia heikkoon asemaan joutuneiden oikeusturvaa ja ihmisoikeuksia.

Lisäksi luin Hesarin keskusteluista, että presidentti Halosta ja ministeri Mönkärettä vastaan on jätetty tutkimuspyyntö koskien 1.1.2006 voimaan astunutta HE 47/2005??? Joka koskee jotain tapaturmalakia…? Käsittääkseni mikäli tutkimuspyyntö koskee lakeja, niin mm. koko eduskuntahan on myös syyllisiä ko. asiaan.

Luin yhden jutun netistä. Luin myös, että mm. Suomen Tietotoimisto on asiasta tietoinen.

Nyt kysynkin, että onko mm. seuraavalla keskustelupalstalla käytävä keskustelu todellakin totta?

http://netlari.econnection.fi/forum/forum.php?viesti=114307&sana=

Itselleni olisi tärkeää saada asiaan varmistus, koska olen käsittänyt ja luottanut siihen tiedotusvälineiden välittämään sanaan, että Halonen on ihmisoikeuksien edistäjä ja puolustaja.

Leave a Comment

Previous post:

Next post: