HS:n kulttuuritoimittaja Jussi Ahlroth näyttää hyvän esimerkin siitä, mitä hyötyä toimittajalle on bloggaamisesta. Bloginsa, Rajatapauksia, avulla Jussi on luonut itselleen aktiivisen ja vuorovaikutteisen lukijakunnan joka vastaa kun kysytään apua jutun teossa. Tällaista toimittajan blogin aktiivista yhteisöä voi käyttää juttujen aineiston ja mielipiteiden hankkimisessa. Sitä voi käyttää hyväkseen jutun julkaisun jälkeisessä keskustelussa, joka puolestaan poikii lisää aineistoa ja myös sellaisia yhteyksiä, joita toimittaja ei muuten olisi koskaan välttämättä saanut. Näin toimittaja pystyy rakentamaan jutuistaan parempia ja pysymään blogissa käymänsä keskustelun avulla ajan hermoilla.
Ei tämä ole vaikeaa. Se vain vaatii kolmea asiaa: innostusta, aitoa halua keskustella lukijoiden kanssa ja paksunahkaisuutta sietää törpötkin kommentoijat ja mielipiteet. Niin, ja tietenkin kykyä priorisoida aikansa oleellisiin töihin, mikä tuo ajan blogin pitämiselle ja keskustelulle lukijoiden kanssa.
PS. Kannattaa lukea Jussin juttu perjantain hesarista tai verkosta: Tv-sarjat napataan tuoreeltaan verkkoon (€)
{ 2 comments… read them below or add one }
Ihastelin itsekin Ahlrothin merkintää – erinomaista blogin käyttöä.
Kannattaa kuitenkin huomata pari perusedellytystä sille, että tämä toimii. Blogilla pitää olla lukijamassaa, ja aiheen pitää olla sellainen, että lukijat innostuvat sitä kommentoimaan (lue: mielellään jotain tietotekniikkaan liittyvää). Hesari, Rajatapauksia ja TV-ohjelmien lataaminen verkosta toimii, mutta koetapa pistää täyspäistä keskustelua pystyyn maakuntalehden verkkopalvelussa vaikkapa paikallisista kehitysvammaisten kuljetuspalveluista.
Toimittajan blogilla pitää tietenkin olla riittävät lukijamassa, jotta keskustelu lukijoiden kanssa onnistuu. Mutta kyllä monet muutkin aiheet kuin vain tietotekniikkaan liittyvät herättävät keskustelua. Kyse ei ole aiheesta, vaan toimivasta yhteisöstä.