Firman johtoa kävi vierailulla Yhdysvalloissa; tutkimusmatkalla, josta siihen osallistunut HS:n päätoimittaja Reetta Meriläinen on blogissaan kertonut: Bostonin kakkua, Pallo hakusessa ja Tampa Tribunen triumfi.

Yksi erinomainen lainaus Reetalta: “Vieläkin varsin moni lehti pitää konvergenssia lähinnä teknisenä asiana, mutta tekniikka vain mahdollistaa eri kanaville tekemisen. Vasta sisällön monikäyttö ja älykäs muokkaaminen alkaa olla konvergenssia. Se taas edellyttää yleensä toimituksen työkulttuurin mullistamista, mikä puolestaan edellyttää hyvää johtajuutta.”

Jotain Teron kaipaamaa on kuitenkin luvassa – ei kuitenkaan konkreettista yleistä kaikille sopivaa menestysreseptiä, koska sellaista ei ole – 22.3. jolloin ilmestyy artikkelini Tulevaisuuden journalismin jalanjäljillä Journalismikritiikin vuosikirja 2006:ssa ja tässä blogissa. Olen luvannut vuosikirjan toimituskunnalle, että julkaisen oman artikkelini tässä blogissa vasta lehden julkistamispäivänä enkä aikaisemmin.

Ehkä voin kuitenkin lyhyesti lainata tulevaa artikkeliani:

“Uudistumisen paineet vievät journalismia keskustelevampaan, vuorovaikutteisempaan, osallistavampaan, avoimempaan ja läpinäkyvämpään suuntaan. Tämä pakottaa perinteisiä journalistisia toimijoita uudistamaan toimintatapaansa ja journalistisia prosessejaan pystyäkseen menestymään tulevaisuudessa.”

Jokaisen median tulee itse löytää tulevaisuuden menestystekijänsä, koska samat eivät sovi kaikille.

Anna toki pari esimerkkiä! On kovin helppoa väittää, että olkaa fiksumpia ja nykyaikaisempia, jos ei laita mukaan konkreettisia esimerkkejä ja perusteluita.

Minä en kuvittele tietäväni sanomalehden tulevaisuuden menestysreseptiä, mutta tiedän millaista lehteä voisin itse tilata. Perustelin sen Hesarin keskusteluketjussa. Samassa keskustelussa moni muukin on kertonut näkemyksiään hyvästä sanomalehdestä.

Minusta nykyaikainen sanomalehti on

- helppo kuljettaa mukana (koko ja massa),
- tarjoaa paljon kolumneja ja uusia näkökulmia (vrt. puisevat ja varovaiset pääkirjoitukset),
- antaa mahdollisuuden lukijoille osallistumiseen (keskustelut, blogit jne),
- antaa sekä verkko- että paperilehden yhdellä tilauksella ja
- on avoin sisällön vastaanottamisessa, eikä liiaksi kuntien ja valtion tiedotuksen äänitorvi.

Yksikään suomalainen sanomalehti ei minusta vielä täytä näitä kriteereitä.

Toivon, että “vanhan median” edustajat näkevät asiat seuraavaa vuosineljännestä pidemmälle ja alkavat sanoutua irti “paperipääoman” puristuksesta vähitellen. Ehkä emme koskaan näe jo 80-luvulla toitotettua “paritonta toimistoa”, mutta voimme saavuttaa kaikkialla “vähäpaperisen vaihtoehdon”.