Kategoriat
Internet

Lasitalon emäntä ja muu virtuaalinen verkostoni

Share

[Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina Journalistilehdessä 26.5.2006.]

Ei. En ole koskaan tavannut Lasitalon emäntää, Helsingin Sanomien bloggaavaa päätoimittajaa Reetta Meriläistä. Enkä ole koskaan jutellut hänen kanssaan. Silti tunnen hänet, hän tuntee minut ja olemme keskustelleet. Tämän ihmeen selitys löytyy internetistä ja blogeista.

Lasitalon emäntä lukee kirjoittamaani Mediablogia ja minä luen hänen blogiaan. Olemme kommentoineet toistemme kirjoituksia ja keskustelleet ammatillisista asioista blogiemme välityksella. Siten kuulumme toistemme virtuaalisiin verkostoihin.

Lasitalon emäntä onkin yksi niistä hyvin erilaisista henkilöistä, jotka kuuluvat blogini ansiosta syntyneeseen journalismin tulevaisuudesta kiinnostuneiden virtuaaliseen verkostooni. Tästä verkostosta olen tavannut vain harvoja, mutta harvoissa tapaamisessa on usein syntynyt jotain uutta.

Viime syksynä bloggaamisesta kiinnostuneiden journalistien verkosto lyöttäytyi yhteen. Bloggaava toimituspäällikkö Kari Haakana, bloggaava päätoimittaja Jarmo Papinniemi, bloggaava yleläinen Tuija Aalto ja minä perustimme viime syksyn Journalismin päivien aikana ryhmäblogin kommentoimaan reaaliaikaisesti Journalismin päivien antia, mikä herätti keskustelua Journalisti-lehdessäkin.

Ryhmäblogin kollegoista olin aikaisemmin tavannut vain Karin. Muut kuuluivat uuteen nettiverkostooni. Yhteisen ryhmäblogin ansiosta virtuaalinen verkostoni muuttui perinteiseksi verkostoksi, kun tapasin kasvokkain aiemmin vain verkon välityksellä tuntemiani kollegoja.

Kasvokkain kohtaamiset eivät kuitenkaan ole yleisiä. Itse asiassa en tiedä miltä useimmat verkostooni kuuluvat näyttävät. Muutamasta tiedän vain nimimerkin. Joistain en tiedä edes sukupuolta. Sillä ei tosin ole väliä, sillä virtuaalisessa verkostossa ratkaisevat kunkin kommentit, ajatukset ja ideat – eivät se oletko nuori vai vanha, nainen vai mies, toimitusharjoittelija vai päätoimittaja, lukija vai journalisti.

Kun aloin kirjoittaa artikkelia blogien ja journalismin suhteesta tämän vuoden Journalismin vuosikirjaan, minulle oli itsestään selvää heittää tulevan artikkelini palasia luonnoksina blogiini muiden kommentoitavaksi. Siten sain paljon hyviä kommentteja ja ajatuksia tutuilta ja tuntemattomilta bloggaajilta. Näiden kommenttien avulla artikkelistani syntyi parempi kuin mitä olisin pystynyt kirjoittamaan samassa ajassa perinteisin menetelmin, pelkän oman ajattelun ja valikoitujen haastattelujen avulla.

Sillä lukijoiden joukossa on aina niitä, jotka tietävät enemmän kuin minä ja joiden kommenteista voin oppia jotain uutta. Blogini avulla pystyn tavoittamaan samoista asioista kiinnostuneita fiksuja henkilöitä. Tämän epävirallisen verkoston keskustelevuus on keskeisin syy, miksi jaksan blogata, vaikka se viekin aikaa – nykyisin pari kolme tuntia viikossa. Minusta se ei ole suuri satsaus elinikäiseen oppimiseen.

Suosittelen bloggausta muillekin. Siten toimittaja pystyy rakentamaan seuraamastaan alasta kiinnostuneiden asiantuntijoiden verkoston, jonka voimin hän pystyy oppimaan uutta, laajentamaan näkökulmiaan, saamaan vinkkejä ja palautetta ja, mikä tärkeintä, lopulta tekemään aikaisempaa parempaa ja uudenlaista journalismia. Toimittaja pystyy olemaan siellä missä hänen lukijansakin yhä enemmän ovat, siis verkossa.

Tulevaisuudessa verkossa vietetään aikaa yhä enemmän. Nettiin on jo muodostunut kolmiulotteisia virtuaalisia maailmoja, jollaisissa miljoonat ihmiset elävät toista elämäänsä. Second Life -virtuaalimaailmassa BBC on jo järjestänyt konsertin. Harvardissa järjestetty luento näkyi myös siellä. Ehkä tapaan Lasitalon emännän Second life -maailmaan rakennetun osallistuvan median tutkimuskeskuksen Berkmanin saaren virtuaalisessa luentosalissa, jossa avatarimme keskustelevat osallistuvan median mahdollisuuksista suomalaisissa tiedotusvälineissä – emmekä vieläkään ole tavanneet reaalimaailmassa.

Share

3 vastausta aiheeseen “Lasitalon emäntä ja muu virtuaalinen verkostoni”

[…] Jussi oli näköjään huomannut retkikuntamme, kun olimme viime sunnuntaina vierailemassa ilmailumuseossa. Olisit vaan tullut moikkaamaan. Olisi ollut hauska tavata tuttu tuntematon – sitähän monet bloggaustutut ovat, siis ne jotka tuntee kohtuu hyvin blogin kautta, muttei lainkaan siviilissä. Matti pohtii samaa ammatillisesta näkökulmasta. […]

Vastaa