Lordi-keskustelun oppi journalismille

by Matti Lintulahti on 30/05/2006

Muutaman tiedotusvälineen (7 päivää, Katso, Hämeen Sanomat, Aamulehti) päätös julkaista kuvia, joissa euroviisuvoittaja Lordin maskeihin pukeutuneiden viihdetaitelijoiden oikeat kasvot näkyvät, herätti kuvien julkaisua kritisoivan kansanliikkeen ja mielenkiintoisen keskustelun, josta mielestäni on nostettavissa esiin pari asiaa:

1) Lukijat ja journalistit väittelevät, perustelevat ja keskustelevat asioista eri termein ja luonnollisesti eri näkökulmista, mikä vaikeuttaa toistensa ymmärtämistä.

2) Journalistit eivät vielä ole kovin valmiita käymään avointa keskustelua lukijoidensa kanssa journalististen valintojen perusteluista.

Ja sitten vähän enemmän molemmista kohdista ja siitä mitä mielestäni journalistien tulisi tapauksesta oppia:

1. Toisen ohi puhumisesta

Kun suuri joukko suomalaisia koki, että muutamien tiedotusvälineiden päätökset julkaista kuvia, joissa Mr Lordi eli Mr Putaansuu esiintyy ilman maskia, on eettisesti väärin ja loukkaa Putaansuun yksityisyyden suojaa, he alkoivat perustella näkemystään hyvin eri sanoin ja välillä myös erittäin ala-arvoisesti – ihan niin kuin kapakan kulmapöydässä. Lehtien lukijoilla ei kuitenkaan ole mediasta, sen toiminnasta ja median käsitteistä samanlaista osaamista kuin journalisteilla, minkä journalistit tuntuivat reaktioissa ja omissa perusteluissaan unohtaneen. Siksi – näin tulkitsen – journalistit yleisesti kokivat että heidän riippumattomuutensa kyseenalaistetaan ja siksi he perusteluissaan, tai pikemminkin puolusteluissaan, vetosivat sananvapauteen, journalistiseen riippumattomuuteen ja median ainutkertaiseen päätösvaltaan mitä julkaista ja mitä ei. Kaikki erittäin tärkeitä ja puolustettavia asioita vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin, keskustelupalstojen äänekäs yleisö koki nämä ylevät perustelut röyhkeinä, koska ne eivät heidän mielestään vastanneet kunnolla heidän esittämäänsä kritiikkiin. Kumpikaan osapuoli ei pystynyt keskustelussa kunnolla ymmärtämään toista.

Mielestäni tässä ymmärtämättömyydessä on suurempi vastuu journalisteilla, joiden ei kannattaisi provosoitua lukijoidensa kovasta ja ala-arvoisestakaan kielenkäytöstä vaan kärsivällisesti perustella journalististen päätöstensä perusteet lukijoilleen konkreettisesti vetoamatta heti sananvapauteen ja median riippumattomuuteen. Jos tällaisessa journalistisesti pienessä tapauksessa journalistisia päätöksiä ei pysty perustelemaan ilman sananvapautta ja median riippumattomuutta, ihmettelen suuresti.

Tästä keskustelu kertoi minusta myös sen, että journalistit ja media eivät kovin hyvin ole onnistuneet kertomaan sitä, miksi sananvapaus ja median riippumattomuus ovat niin oleellisia asioita vapaan yhteiskunnan ja demokratian tukipilareina, että esimerkiksi 7 päivää -lehdellä täytyy olla oikeudellinen valta ja mahdollisuus halutessaan julkaista julkisuudessa olevan viihdetaiteilijan kasvoista oikea kuva. Onko tällaisten kuvien julkaisu hyvää journalismia ja eettisesti oikein, on täysin toinen asia. Siksi kansalaisten esittämään mediakritiikkiin vastaaminen sananvapauden puolustamisella on tällaisessa tapauksessa kuin hiirtä ampuisi norsupyssyllä. Täysin väärä ase ja perustelut, ja siksi en yhtään ihmettele miksi kriitikot kokivat röyhkeänä sen, kun media vastasi mediakritiikkiin puolustautumalla sananvapauden ja median riippumattomuuden suojan taakse. Tämä on huolestuttavaa, koska nimenomaan tämä norsupyssyllä hiiren ampuminen voi lisätä poliittisten päätöstentekijöiden paineita yksityisyyden suojan kasvattamiseen, mikä vaikeuttaisi myös kriittisen vakavan journalismin tekemistä. Tästä norsupyssyperustelusta oivallisena ja pelottavanakin esimerkkinä on Kalevan toimittajan, ex-kansanedustaja Tuulikki Ukkolan Mediaviikon kolumni ”Sananvapauden viimeinen linnake”.

Jotta tulevaisuudessa vastaavanlaisissa keskusteluissa – ja niitä taatusti tulee – lukijat ja journalistit pystyisivät paremmin ymmärtämään toisiaan, jokaisen median kannattaisi säännöllisesti alkaa julkaista journalististen ratkaisujensa perusteluja. Muitakin keinoja keskustelun ja ymmärryksen lisäämiseen löytyy.

2. Keskustelun käymisen vaikeudesta

Viikonlopun mökkireissulla Hämeessä lukaisin viime viikon Hämeen Sanomien numeroita. Lehden viime keskiviikon juttu Lordin yksityisyydestä ja lehden toimituspäällikön torstainen kolumni, reaktiona jutusta ja sen Putaansuun kasvot paljastaneista kuvista syntyneeseen kritiikkiin, kertoo selvästi kuinka perinteinen sanomalehti ei vielä ole valmis keskustelemaan lukijoidensa kanssa journalististen valintojen ratkaisuista ja perusteluista.

Juttu otsikolla ”Viisuhirviön yksityisyys murenee” kuvitettiin ulkomaisista sanomalehdistä ja saiteista otetuista kuvista, jotka kertovat millä tavalla Lordin yksityisyys ulkomaisessa mediassa murenee ja jotka samalla näyttävät Putaansuun kasvot. Tätä valintaa joukko lukijoita kritisoi äänekkäästi ja myös ala-arvoisesti. Seuraavana päivänä lehden toimituspäällikkö kolumnissaan haukkuu kritisoijat eikä kunnolla perustele jutun journalistisia valintoja. Kuitenkin, Hämeen Sanomien päätös julkaista Lordin yksityisyyttä käsittelevässä jutussa kuvia ulkomaisen median saiteista ja kansista on journalistisesti erittäin hyvin perusteltavissa. Miksi tätä ei tehty, kertoo mielestäni siitä, että ei haluta alkaa keskustella lukijoiden kanssa journalististen ratkaisujen perusteluista vaan kritiikkiin halutaan mieluummin vastata haukkumalla kriitikot. Minusta tällainen asennoituminen lukijoihin on paitsi röyhkeää myös vaarallista.

Lukijoita kannattaa ja pitää kuunnella, journalistinen valta ja vastuu täytyy pitää itsellä ja journalistisia valintoja pitää pystyä perustelemaan lukijoille siten että lukijat pystyvät ymmärtämään ne niin hyvin, että lukijat pystyvät ymmärtämään yksittäiset julkaisupäätökset vaikka olisivatkin eri mieltä päätöksen eettisesti oikeutuksesta. Tällaisen keskustelun aloittaminen on minusta ainoa tie tulevaisuuden nykyistäkin parempaan journalismiin, ja keskustelu kannattaa jokaisen median aloittaa viimeistään nyt, sillä julkinen kansalaisten harjoittama mediakritiikki on jo todellisuutta. Fiksuimmat tiedotusvälineet ovat jo keskustelun aloittaneet.

Lopuksi joukko linkkejä tapauksesta käytyyn keskusteluun:

{ 10 comments… read them below or add one }

Samuli toukokuu 31, 2006 8:21

Niin, tästä Lordi-jupakasta opimme sen ylin journalistinen valta on mainostajilla. Seiska ei olisi taipunut ellei mainostajat olisi alkaneet uhkailemaan. Kaltio ei olisi taipunut ellei mainostajat olisi alkaneet uhkailemaan.
Ainoa mikä erottaa Hesarin Seiskasta, on se, että Hesari osaa keskustella myös mainostajien kanssa ja ennen julkaisu päätöstä mainostajien linja on myös toimituksen tiedossa.

Toimittajien turha leikkiä tekopyhää koska Seiskan toiminta paljasti myös lukijoille mistä kana pissii.

Matti Lintulahti toukokuu 31, 2006 8:50

Samuli, kaikki tiedotusvälineet eivät ole samanlaisia. Laatulehden kuten Hesarin ja juoruviihdelehden kuten Seiskan ero on erittäin suuri.

Toiseksi, lähes kaikkien suomalaisten lehtien tulot perustuvat ennen kaikkea niiden lukijoiltaan saamiin tilaustuloihin. Siksi lehtien on tehtävä sellaisia juttuja, joita lukijat haluavat lukea ilmoittajista välittämättä. Jos lehdet eivät täytä lukijoiden odotuksia, lehteä ei haluta lukea, sitä ei enää tilata ja lehti kuolee pois. Siksi Seiskankin takinkäännön todellinen syy löytyy juorulehden ja sen tilaajalukijoiden välisestä suhteesta – ei parin ilmoittajan vetäytymisestä.

Anton Puolakka toukokuu 31, 2006 9:23

Siis tarkoitetaanko Lintulahden kirjoituksessa sitä, että koska suurempi osuus yrityksen tuloista tulee ryhmältä A, ryhmältä B tulevat merkittävät tulot voidaan uhrata A:n halujen takia?

Mikään yritys ei toimi näin. Pitäisikö minun nyt uskoa, että arkijournalismissa on jotain niin suurta, että normaalit liiketoiminnan säännöt yrityksessä eli toimituksessa eivät enää päde? Valitan, minulla on tässä hankaluuksia.

Laatulehdeksi mainittu HS ei kovin suurella palstatilalla paina pienten ammattijärjestöjen työtaisteluja. Tällä ei voi olla tekemistä sen kanssa, että saman alan työnantajapuoli on yksi merkittävä mainostilan ostaja. Sananvapaus mainittuna lakikirjassa takaa toimituksellisen työn puolueettomuuden?

Kukas se totesikaan, että ”HeSassa eivät höyrylaivat puksuta”?

Jouni Kantonen toukokuu 31, 2006 12:18

Kirjoitin minäkin aiheesta yhtiömme .fi -puolelle. Tosin Ukkolan tekstin vuoksi. (WWW.redtailmedia.fi). Kysymys on etiikasta ja se lienee sananvapauden ohella se toinen toimittajan työtä ohjaava voima. Seiskassa taisi etiikka pettää…

mmstud toukokuu 31, 2006 12:37

Hienoa. Itsekin olen jo jokusen päivän odotellut, että iskulauseiden ja ensirytinän jälkeen alkaisi kunnon keskustelu. On luonnollista, että kun jossain kuohahtaa, syntyy vastareaktioita, sille vastavastareaktioita jne… kunnes suurin tunnelataus hiljalleen hiipuu. Provokaatiot ovat keskeinen väline saada ihmisiä ottamaan kantaa asioihin, mutta jokainen väittelyjä tarkemmin seuraava varmaan huomaa, että jos pysytään loputtomiiin provokaatiolinjalla, menee suurin osa hauleista myös koko ajan ohi. Keskustelutavoitteisiin blogeihin ja foorumeihin pitäisi kehittää arvostelujärjestelmä, jossa persoonallisuuksiin tai yhteisöihin kohdistuvista provokaatioista annetaan suorastaan miinuspisteitä, koska ne ovat juuri omiaan aloittamaan silmittömän ammuskelun, jolle ei koskaan tule todellista loppua. Plus pisteitä taas niille, jotka eivät hyökkäykseen vastaa hyökkäyksellä. Vai kävisikö siinä vanhanaikaiset, kun arvostelujärjestelmällä pyritään karsimaan arvostelu? Yhteiskunnan todellisen eliitin, eli ymmärtäjien pitää pystyä ottamaan vastaan myös henkilökohtainen arvostelu.

Se mitä itse haluaisin kuulla ja määrittyvän ovat: mikä on median tehtävä, mitä on sananvapaus ja yksityisyys, miten määrittyy julkisuuden henkilö ja mikä on julkisuuden henkilön tehtävä (oikeudet/velvollisuudet ja millä perustein ne määräytyvät) ja miten internetin kautta toimivaan kansalaisaktivismiin ja mediakritiikkiin suhtaudutaan tulevaisuudessa. Myös ymmärtäjän roolin siirtyminen yhteiskunnan pintakerroksista tietopuolisesti sivistyneempiin kerroksiin on mielenkiintoinen alue. Ymmärtämisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa mielistelyä kumpaankaan suuntaan, ei paremmin kansalaisiin, päättäjiin kuin journalisteihinkaan.

Tietysti myös kootut arvionnit siitä, mitä kaikkia puolia ihmisistä ja yhteiskunnasta tämä kohu on saanut esiin, olisi hienoa joskus nähdä luettavassa muodossa. Itselleni on ollut varsin valaisevaa lukea, mitä toimittajat ovat kertoneet niistä prosesseista, joita uutisointiin liittyy.

Matti Lintulahti toukokuu 31, 2006 13:42

Anton, vastauksena ihmettelyysi mediayritysten liiketoiminnan logiikasta hyvin tiivistetysti:

Tilattavien lehtien (joita HS ja Seiska ovat) liiketoiminta perustuu siihen, että niiden journalistit luovat sellaista sisältöä, jota lukijat lehdeltään odottavat ja haluavat. HS:ssä tämä tarkoittaa luotettavia uutisia ja tapahtumia taustoittavia juttuja, Seiskassa juorujuttuja julkisuuden henkilöistä. Jos lehti pystyy luomaan suomalaisten haluamaa sisältöä, sitä tilataan ja sillä on lukijoita – vasta tämän jälkeen lehdet pystyvät myymään ilmoittajille mainostilaa. Ilman lukijoita ei ole ilmoittajiakaan. Jos mikä tahansa tilattava lukijoiden maksama lehti alkaa myötäillä mainostajia ja kirjoittamaan juttunsa mainostajien etujen mukaisesti, lukijat huomaavat tämän, lakkaavat tilaamasta lehteä ja lehti kuolee pois. Siksi tilattavia lehtiä tehdään lukijoille eikä mainostajille.

Eikä muuten ole kovin harvinaista, että mainostaja ärtyy lehden sisällöstä niin paljon, että lopettaa mainostamisen kyseisessä lehdessä. Yleensä tapaukset vain eivät tule julkisuuteen. Ja yleensä kun tällaista lehteä edelleen tehdään vain ja ainoastaan lukijoille ja tilaajille, pois lähtenyt mainostaja palaa jossain vaiheessa takaisin. Miksikö? Koska tällaiset lukijoiden rakastamat ja tilaamat lehdet ovat parhaita tiedotusvälineitä myös mainostajalle, vaikka lehdet välillä julkaisevatkin sellaista mistä mainostaja ei pidä.

Tämä tiivistys siis koskee tilattavia lehtiä. Ilmaisjakelulehtien ja asiakaslehtien liiketoiminta toimii aivan eri tavalla, koska näiden lehtien tuloista lukijoilta ei tule sentin hyrrää.

Sari kesäkuu 2, 2006 11:58

Minulle jäi koko jupakasta sellainen mielikuva, että Lordin ”yksityisyyden” (en tosin ymmärrä millaista yksityisyyttä tässä oikein varjeltiin) rikkominen aiheutti innokkaissa (ja luvalla sanoen, ylifanaattisissa) ihailijoissa reaktion, joka tarkoituksena oli saada journalistit näyttämään suorastaan epäisänmaallisilta pettureilta. Minusta on hellyttävää, että porukalla suivaannutaan siitä, että joku menee pilaamaan kivan leikin, jossa Lordi on kansallissankari ja naamarien poistaminen ikäänkuin häpäisee tuon sankariuden.

En tunne hiukkaakaan myötätuntoa näitten ”paljastaja”-journalistien joukkoa kohtaan, juuri nimenomaan siitä syystä, että heidän vastuullaan on osata kommunikoida, ja tässä tapauksessa kommunikointi meni metsään. He eivät ymmärtäneet , että tässä naamioleikissä koko Suomen kansan, siis myös lehdistön, tuli seistä sankareiden rinnalla!

Onneksi pienessä Suomi-kylässä tuohtumisen ja nettivetoomusten aiheet ovat näin kepeitä. Onneksi?

Minä vaan kesäkuu 6, 2006 14:17

Aina kun kuulen toimittajan suusta sanan ”sananvapaus”, poistan pistoolista varmistimen….

Kyllä sitä sanaa nykymediassa käytetään niin väärin ja härskisti hyväkseen että ihan välillä tuppaa naurattamaan.

Muta onhan ammatitaidottomilla journalisteilla yksi hyvä selitys jonka taakse voi aina piiloutua…

Toinen vaan kesäkuu 6, 2006 17:01

Joopa joo. Ja aina kun kuulen jonkun suusta sanan ”ammattitaidoton journalisti”, poistan varmistimen…

Pirkka kesäkuu 8, 2006 10:44

Tässä sitä on hyvää mallia dialogin käymiseen! *grin*

Leave a Comment

{ 5 trackbacks }

Previous post:

Next post: