Kyllä sitä sanaa nykymediassa käytetään niin väärin ja härskisti hyväkseen että ihan välillä tuppaa naurattamaan.

Muta onhan ammatitaidottomilla journalisteilla yksi hyvä selitys jonka taakse voi aina piiloutua…

En tunne hiukkaakaan myötätuntoa näitten “paljastaja”-journalistien joukkoa kohtaan, juuri nimenomaan siitä syystä, että heidän vastuullaan on osata kommunikoida, ja tässä tapauksessa kommunikointi meni metsään. He eivät ymmärtäneet , että tässä naamioleikissä koko Suomen kansan, siis myös lehdistön, tuli seistä sankareiden rinnalla!

Onneksi pienessä Suomi-kylässä tuohtumisen ja nettivetoomusten aiheet ovat näin kepeitä. Onneksi?

Vähänkään tuohtuneena sitä saataa päästellä suustaan niin suuria sanoja, että niiden ääneen sanominen tuntuu jälkikäteen liioittelulta. Viimeisten viikkojen aikana olen itse ainakin kuullut sanan sananvapaus niin monta kertaa omasta mieles…

Tilattavien lehtien (joita HS ja Seiska ovat) liiketoiminta perustuu siihen, että niiden journalistit luovat sellaista sisältöä, jota lukijat lehdeltään odottavat ja haluavat. HS:ssä tämä tarkoittaa luotettavia uutisia ja tapahtumia taustoittavia juttuja, Seiskassa juorujuttuja julkisuuden henkilöistä. Jos lehti pystyy luomaan suomalaisten haluamaa sisältöä, sitä tilataan ja sillä on lukijoita – vasta tämän jälkeen lehdet pystyvät myymään ilmoittajille mainostilaa. Ilman lukijoita ei ole ilmoittajiakaan. Jos mikä tahansa tilattava lukijoiden maksama lehti alkaa myötäillä mainostajia ja kirjoittamaan juttunsa mainostajien etujen mukaisesti, lukijat huomaavat tämän, lakkaavat tilaamasta lehteä ja lehti kuolee pois. Siksi tilattavia lehtiä tehdään lukijoille eikä mainostajille.

Eikä muuten ole kovin harvinaista, että mainostaja ärtyy lehden sisällöstä niin paljon, että lopettaa mainostamisen kyseisessä lehdessä. Yleensä tapaukset vain eivät tule julkisuuteen. Ja yleensä kun tällaista lehteä edelleen tehdään vain ja ainoastaan lukijoille ja tilaajille, pois lähtenyt mainostaja palaa jossain vaiheessa takaisin. Miksikö? Koska tällaiset lukijoiden rakastamat ja tilaamat lehdet ovat parhaita tiedotusvälineitä myös mainostajalle, vaikka lehdet välillä julkaisevatkin sellaista mistä mainostaja ei pidä.

Tämä tiivistys siis koskee tilattavia lehtiä. Ilmaisjakelulehtien ja asiakaslehtien liiketoiminta toimii aivan eri tavalla, koska näiden lehtien tuloista lukijoilta ei tule sentin hyrrää.

Se mitä itse haluaisin kuulla ja määrittyvän ovat: mikä on median tehtävä, mitä on sananvapaus ja yksityisyys, miten määrittyy julkisuuden henkilö ja mikä on julkisuuden henkilön tehtävä (oikeudet/velvollisuudet ja millä perustein ne määräytyvät) ja miten internetin kautta toimivaan kansalaisaktivismiin ja mediakritiikkiin suhtaudutaan tulevaisuudessa. Myös ymmärtäjän roolin siirtyminen yhteiskunnan pintakerroksista tietopuolisesti sivistyneempiin kerroksiin on mielenkiintoinen alue. Ymmärtämisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa mielistelyä kumpaankaan suuntaan, ei paremmin kansalaisiin, päättäjiin kuin journalisteihinkaan.

Tietysti myös kootut arvionnit siitä, mitä kaikkia puolia ihmisistä ja yhteiskunnasta tämä kohu on saanut esiin, olisi hienoa joskus nähdä luettavassa muodossa. Itselleni on ollut varsin valaisevaa lukea, mitä toimittajat ovat kertoneet niistä prosesseista, joita uutisointiin liittyy.

Mikään yritys ei toimi näin. Pitäisikö minun nyt uskoa, että arkijournalismissa on jotain niin suurta, että normaalit liiketoiminnan säännöt yrityksessä eli toimituksessa eivät enää päde? Valitan, minulla on tässä hankaluuksia.

Laatulehdeksi mainittu HS ei kovin suurella palstatilalla paina pienten ammattijärjestöjen työtaisteluja. Tällä ei voi olla tekemistä sen kanssa, että saman alan työnantajapuoli on yksi merkittävä mainostilan ostaja. Sananvapaus mainittuna lakikirjassa takaa toimituksellisen työn puolueettomuuden?

Kukas se totesikaan, että “HeSassa eivät höyrylaivat puksuta”?

Toiseksi, lähes kaikkien suomalaisten lehtien tulot perustuvat ennen kaikkea niiden lukijoiltaan saamiin tilaustuloihin. Siksi lehtien on tehtävä sellaisia juttuja, joita lukijat haluavat lukea ilmoittajista välittämättä. Jos lehdet eivät täytä lukijoiden odotuksia, lehteä ei haluta lukea, sitä ei enää tilata ja lehti kuolee pois. Siksi Seiskankin takinkäännön todellinen syy löytyy juorulehden ja sen tilaajalukijoiden välisestä suhteesta – ei parin ilmoittajan vetäytymisestä.

Toimittajien turha leikkiä tekopyhää koska Seiskan toiminta paljasti myös lukijoille mistä kana pissii.