Vaasalaisia.info – itsenäinen kaupunkiblogi – aloitti tänään kaupunkilaisten omaan sisällöntuotantoon perustuvan Puffit-palvelun, johon jokainen voi julkaista oman uutisensa kuvan kera tai ilman. Kuten yhdysvaltalaiset hyperpaikallisten kansalaisjournalismiin perustuvat verkkopalvelut ovat osoittaneet, tällaiseen palveluun tulee kaikenlaista lukijoiden arjessa kiinni olevaa sisältöä. Tämä näkyykin hyvin ensimmäisistä Puffit-palveluun kirjoitetuissa postauksissa.
Näin kaupunkiblogi, joka aiemmin perustanut muun muassa Vaasapedian eli Vaasa-aiheisen wikipedian , perustelee uusinta lanseeraustaan:
Uutispalvelu on erittäin tärkeä esimerkiksi pienille urheilulajeille, jotka eivät saa minkäänlaista näkyvyyttä paikallisessa valtamediassa. Myös monet poliittiset ryhmät ovat kokeneet, että eivät saa ääntään kuuluville. Nyt tämä ongelma poistuu kertaheitolla.