Oululainen sanomalehti Kaleva on lisännyt verkkolehtensä juttujen – niin uutisten, kolumnien kuin pääkirjoitusten – loppuun monipuolisen laatikon, jonka toiminnallisuudet lisäävät lehden keskustelua lukijoiden kanssa. Lukijat voivat kertoa toimitukselle ovatko he pitäneet jutusta, he voivat antaa toimitukselle palautetta ja he voivat myös lähettää uutiseen liittyviä lisätietoja, kuvia ja videoita toimitukselle. Vaikka tämä on jo hyvä askel eteenpäin, niin vielä kun Kaleva saisi lisättyä esimerkiksi HS:fi:ssä toteutetun helpon mahdollisuuden aloittaa keskustelu jutusta, askeleesta tulisi vieläkin parempi.
Kaleva.fi onkin tällä hetkellä suomalaisten sanomalehtien verkkolehtien joukossa innovatiivisin ja myös paras kehittäessään paikallisuuteen, keskustelevuuteen sekä maksullisen ja vapaan sisällön yhdistelmään perustuvaa verkkolehden mallia, jollaista muilla sanomalehdillä ei Suomessa ole. Tulevaisuus näyttää, onko Kalevan valitsema tie oikea.
Niin, ja kai pitää huomauttaa, että saatan olla edelleen hieman jäävi kehuessani Kaleva.fi:tä innovatiivisimmaksi ja parhaaksi sanomalehtien verkkolehdeksi, sillä työskentelin Kalevassa 90-luvulla pitkään ja käynnistin Kaleva.fi:n ensimmäisen version silloin, ja siksi tunnen vieläkin sympatiaa Kalevaa ja varsinkin Kaleva.fi:tä kohtaan.