Netti uutistyön keskiöön – nyt myös Suomessa

by Matti Lintulahti on 02/10/2006

Vihdoinkin Suomessa uutislehden päätoimittaja julistaa näin:

Tästä lähtien toimittajat kirjoittavat uutiset ensin verkkoon ja sitten lehteen. Uutiset ilmestyvät verkossa tuoreina, mutta seuraavan päivän lehdessä niistä kerrotaan vielä olennainen ja paljon muuta. Molempien medioiden sisältö paranee.”

Tämä lause – Taloussanomien päätoimittajan Juhani Pekkalan näppäimistöltä upouudessa Uutispöytä-blogissa – kertoo olennaisimman Taloussanomat.fi:n uudistuksesta keskustelevuuden lisäämisen lisäksi.

Kesällä toinen päätoimittaja lausui näin:

“Tällä hetkellä Helsingin Sanomissa sanomalehti on keskiössä. Tulevaisuudessa netti tulee olemaan keskiössä, ja muut osat rakentuvat sen ympärille. Tapahtuu tällainen voimatasapainon muutos.”

Saa nähdä milloin tämä Reetta Meriläisen ennustama muutos tapahtuu – väistämättömästi jossain vaiheessa, lehden lukijana ja hyvän journalismin puolustajana toivon ettei ainakaan liian myöhään pakon sanelemana.

Uutistyön tulevaisuus on kuitenkin jo näkyvissä: netti ja keskustelevuus keskiössä.

Muita havaintoja Taloussanomat.fi:n uudistuksesta tarjoaa konsernin sisältä Kari Haakana.

(Pieni huomio: Korostukset omiani myös lainauksissa.)

{ 3 comments… read them below or add one }

past0r1 October 3, 2006 at 0:50

hyvän journalismin puolustajana toivon ettei ainakaan liian myöhään pakon sanelemana

Tuota samaa toivon sydämestäni kristillisen median kohdalla. Mitä mieltä olet tilanteesta? ks. http://sahkopaimen.kunnot.net/2006/10/03/kristillisen-median-omituisuuksia/

Matti Lintulahti October 3, 2006 at 11:48

Samat kehityssuunnat ja haasteet koskevat myös kristillisiä tiedotusvälineitä, jotka tuntuvat etenevän suurin piirtein samaa vauhtia kuin muukin suomalainen media.

Matti Lintulahti October 20, 2006 at 12:57

Tuloksena yli 200%:n kasvu Talsan saitin kävijämäärissä ja ohi pahimman kilpailijan: http://www.gallupweb.com/tnsmetrix/

Leave a Comment

{ 1 trackback }

Previous post:

Next post: