Yksi You Tubessa julkaistu suomalainen video – siitä sotaveteraanin kuolemasta tankin alle – on herättänyt huomattavan monisyistä journalistista keskustelua kansalaisjournalismista, journalistisista valinnoista, etiikasta ja jopa sensuurista – esimerkiksi Videota veteraanin kuolemasta ei tipu & Sensuuri, toimittaminen ja julkaisupäätökset & Britneystä veteraaniin, verkossa (€).
Aluksi katsaus kolmen eri lehden erilaisiin journalistisiin valintoihin:
- HS ei julkaissut videota, ei julkaissut linkkiä videoon eikä edes sallinut verkkolehden keskustelijoidenkaan julkaista linkkiä videoon vaan moderoi linkit pois, piti You Tuben videota huonona esimerkkinä kansalaisjournalismista ja etsii tänään hyviä esimerkkejä kansalaisjournalismista.
- Sanomatalon toinen lehti, Ilta-Sanomat, julkaisi itsemurhasta kertoneen juttunsa ohessa linkin videoon.
- Keskisuomalainen – maakuntalehti Jyväskylästä jossa itsemurha tapahtui – julkaisi verkkolehdessään oman videon, joka näyttää seurauksista enemmän ja lähempää kuin You Tubessa julkaistu video.
Jokaiselle ratkaisulle on journalistiset perusteet, jotka lehtien vastaavat päätoimittajat pystyvät varmasti kertomaan ja joista jokaista voi kehua ja kritisoida vapaasti omasta näkökulmastaan.
Haluaisin nostaa esiin kaksi asiaa, jotka ovat jääneet vähemmälle tässä keskustelussa ja jotka ovat minusta oleellisia, koska sanomalehdet elävät ja menestyvät kiinteässä yhteydessä oman yhteisönsä kanssa.
1. Keskustelevuus, avoimuus ja läpinäkyvyys
Olen aikaisemminkin korostanut sitä, että uudenlainen toimintaympäristö suorastaan edellyttää sanomalehdiltä keskustelevuutta, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä journalistisiin valintoihinsa. Jos lehti ei sitä tee, se alkaa vähitellen menettää luottamustaan. Kyse ei ole siitä, julkaiseeko lehti paraativideon vai ei, vaan siitä, että sen lukijat halutessaan saavat helposti tietoonsa ja pystyvät ymmärtämään lehden journalistisen päätöksen ja sen perustelut – ja pystyvät olemaan sinut päätöksen kanssa eivätkä joukolla kauhistele julkaisupäätöstä tai koe sensuuriksi julkaisemattapäätöstä. Kansalaisten reaktiot voivat olla yllättäviäkin, minkä muun muassa Seiska koki julkaistessaan euroviisuvoittaja-sankareiden oikeat kasvot.
2. Yleinen käsitys yksityisyyden suojasta on muuttumassa
Toinen ja paljon kauaskantoisempi asia on se, että tämä tapahtuma osoittaa yksityisyyden suojan olevan muuttumassa ja murenemassa, luullakseni peruuttamattomasti. Kun suuri osa kansalaisista julkaisee itsestään kuvia ja tietoja netissä blogeissaan, kuvagallerioissa, keskustelufoorumeissa, treffipalstoilla ja kun puolet suomalaisista haluaa tulla julkkiksiksi, edes Big Brother -tositv:ssä, he pitävät luonnollisena myös paraativideon kaltaisen videon julkaisemista ja murentavat itse omaa yksityisyyden suojaansa. Tällaisia kansalaisia on päivä päivältä enemmän eikä se voi olla vaikuttamatta myös median journalistisiin päätöksiin – Keskisuomalaisen videonjulkistuspäätöksen perusteella se on jo vaikuttanut.
Mitä kaikkea ihmisen käyttäytymiselle voikaan tapahtua, jos ja kun kaikki julkisella paikalla tapahtunut voi tulla julkiseksi median itsesäätelystä huolimatta? Ja mitä kaikkea tapahtuu medialle, kun se joutuu kilpailemaan perinteisestä journalistisesta itsesäätelystä vapaan ja huolettoman yksittäisten kansalaisten verkkojulkaisemisen kanssa?
{ 11 comments… read them below or add one }
Erittäin hyvin nostettu esille kohdat 1. ja 2. Nuo liittyvät oleellisesti toisiinsa. Media on menettämänsä yksinvaltiasasemaansa tiedonkertojana, koska se ei enää pysty itse valitsemaan mitä asioita julkisesti käsitellään ja mitä ei. Tulevaisuudessa kaikki tieto, mikä jotakuta kiinnostaa tulee nousemaan esiin kansalaisten julkaisemana, vaikka media ei sitä käsittelisi. Aiemmin medialle ei ollut vaihtoehtoja, joten se otettiin sellaisena kuin se saatiin. Nyt 1. kohdan muutostarpeet kertovat juuri tästä. Median on pakko alkaa keskustelemaan omista tekemisistään kansalaisten kanssa, koska heillä on olemassa vaihtoehto ja he kaipaavat perustelua miksi media olisi parempi kuin kansalaisten julkaisut. Lähellä on aika, jolloin median pitää alkaa esitellä ja opettaa journalismin hyviä puolia kansalaisille, koska kansalaiset muuten aloittavat nollapisteesta journalismin saloissa. Mitä on oikein julkaista? mitä saa julkaista? täytyykö julkaisuista ottaa vastuu? jne. Tarvitaanko tulevaisuudessa enää perinteisiä journalisteja vai voisivatko journalistit jättää tiedonkeruu kansalaisille ja alkaa ohjaamaan laumaa kansalaisjulkaisijoita toimittamalla heidän materialiaan. Jonkinlaista yhteensulautumista tulee tapahtumaan.
Tähän liittyy sitten yksittäisen median rajapinnan ja olemuksen muotoilemisen tarve digimaailmaan sopivaksi. Jos esim. jokin lehti on tunnettu luotettavuudestaan, laadustaan ja journalistisesta tasostaan, niin se ei riitä digimaailmassa. Tieto otetaan vastaan yhä enemmän erilaisista aggregointipalveluista, jotka sekoittavat lähteet lukijan näkökulmasta kiitettävästi. Lukijalle ei näy, joku uutistoimittajan 100 vuoden journalistinen perinne, kun uutinen tipahtaa personoidun RSS-tilaajan läpi ja toimittajataho on hämärtynyt. Ja nykyiset webin tiedontilauspalvelut ovat melko erinäköisiä kuin mitä tullaan näkemään. Väittäisin, että median ja kansalaisen suhde muuttuu radikaalisti sekä tiedontoimituksen että tiedonvastaanoton taholta. Uudenlaisia käytäntöjä haetaan, joissa journalismin teoriat pitää nostaa voimakkasti esiin, jotta ne eivät polkiintuisi uuden nousukkaan(kansalaisjournalismin) jalkoihin.
Kiitos Matti. Tätä artikkelia oli virkistävä lukea. Suomen journalistiseen perinteeseen on kuulunut sotien jälkeen itsesensuuri. Tähän oli ymmärrettävät syynsä politiikan saralla, mutta tämä perinne on viakuttanut myös muuhun jouralismiimme .Tämä viedon julkaiseminen on vain yksi esimerkki siitä miten vanha perinne (ei sii media) pyrkimyksestä kontrolloiin ja hallintaan elää vieläkin Suomessa. Samaan aikaan se on myös hyvä esimerkki siitä miten nämä perinteet ovat muuttumassa. ja kyllähän se kertoo siitäkin, miten erilainen mediaympäristömme on jo tänään kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten.
Mutta Teron pohdintaan siitä tarvitaanko journalisteja tulevaisuudessa ollenkaan, en yhdy. Kyllä tarvitaan. Mutta journalistin rooli on toinen. Ja luultavasti journalistinen valtakin syntyy aivan toisista seikoista kuin tänään.
Jounille: Minusta tässä ei ole kysymys itsesensuurista tai sensuurista vaan erilaisista journalistisista harkinnoista nimenomaan yksityisyyden suojan suhteen.
Oman mediatilan kontrollin halusta HS:n käyttäytyminen kyllä kertoo (mikä on täysin eri asia kuin sensuuri). Sanomalehden keskustelupalstoja ei kannattaisi moderoida lehden journalististen julkaisukriteerien mukaan kuten HS teki vaan selvästi suppeammin moderoiden vain asiattomuudet, tolkuttomuudet (teksti ei ole ymmärrettävää) ja laittomuudet. Suurin osa tiedotusvälineiden keskustelupalstoista toimiikin näin.
Hyviä – ja pelottavia – kysymyksiä yksityisyyden suojan murenemisesta. Pelottavia esimerkiksi tällaiselle neljääkymppiä lähestyvälle aikamiespojalle, joka joskus kolmen kossun jälkeen tuntee vastustamatonta halua viuhahdella housutonna ympäri Töölönlahtea.
Sen sijaan en oikein osaa sijoittaa julkista itsemurhaa suuressa mediatapahtumassa yksityisyyden suojan piiriin. Muita journalistis-eettisiä valintakysymyksiä tapaukseen saattaa toki liittyä.
Matti, en ole perillä siitä, mihin perustuu se, että tämän tapauksen yhteydessä joka paikassa puhutaan itsemurhasta. Aiheesta on arastuttavaa puhua, mutta koska keskustelua käydään ja se lähtee laajalti siitä, että kyseessä on itsemurha, kertokaa te, jotka tiedätte, mihin faktoihin tämä tieto perustuu ja miten asia on näin nopeasti todettu.
Itse en tahdo katsoa kyseisiä videoita mistään syystä, ellei työ siihen pakota.
Kirsille: You Tubessa julkaistu video ei jätä arvailujen varaa. Lisäksi lukemissani lehdissä julkaistut tiedot silminnäkijöiden kuvauksista kertovat myös yksiselitteisestä mitä tapahtui.
Sitä en tarkoita. Se, että joku kävelee kulkuneuvon alle ei tee tapahtumasta vielä itsemurhaa. Kyseessä voi olla esimerkiksi lääkkeiden aiheuttama sekavuustila.
Tarkoitan tällä kyselylläni vain sitä, että kansalaisjournalismi oikoo mutkia suoriksi, kuten joskus tekevät ammattitoimittajatkin.
Muistan muinaisuudesta jutun, jossa tapaturmainen kuolema oli lehdessä selostettu itsemurhana. Se oli jälkeenjääville kamala peittausmylly.
Pelkään, että tässä uutisoinnissa ei ole ehkä sittenkään pysytty tarkistetuissa faktoissa. Terveestä nuoresta ihmisestä tilanne saattaa näyttää yksikselitteiseltä, mutta voi olla, että se ei sitä ole, Ei ole mitenkään yhdentekevää jälkeenjääville, onko omainen tietoisesti tappanut itsensä vai onko selitys jokin paljon kummallisempi.
You Tubessa julkaistu video ei yksistään vielä kerro syytä, siinä ole oikeassa. Mutta kun videon yhdistää toimittajien haastattelemien silminnäkijöiden ja veteraanin kanssa keskustelleiden sanomisiin, niin kyllä ainakin minulle tuli selvä käsitys selväjärkiseltä tuntuneen ihmisen tarkoituksellisesta teosta.
Mutta, jos kuten nyt näyttää, että yksityisyyden suoja on murenemassa, näyttää pahasti siltä että myös yksityisistä tragedioista tulee aikaisempaa useammin julkisia, valitettavasti.
Ookoo, pitänee uskoa sitten, että näyttää siltä…
Mutta huolesi siitä yksityisyyden suojan murenemisesta on aiheellinen, se on selvä. En suurin surminkaan tahtoisi, että omiani tai läheisteni asioita alettaisiin retostella jossain julkisuudessa jonkun sananvapauden nimissä.
Onneksi intimiteettisuojalainsäädäntö kuitenkin antaa ei-julkisuuden henkilöille aika hyvän suojan.
Sensaatiojournalismi yleensä ja erityisesti asiantuntemattomissa käsissä eivät innosta.
Jari Lindholm kommentoi tätä kirjoitusta ja lisäänpä palan kommentista tänne musitin virkistykseksi, kun Jari ei kommentteja hyväksy: “Siitä olen Lintulahden kanssa samaa mieltä, että ihmisten käsitys julkisesta ja yksityisestä on muuttumassa. Mutta se ei saa vaikuttaa median käyttäytymiseen. Yksityisen suomalaisen on saatava nauttia lain täyttä suojaa, tapahtui netissä mitä tahansa.”
Ei saa, ei saisi, ei… Helppo olla samaa mieltä. Mutta todellisuus ei aina taivu tahtoon ja haluun ja mediakin on muuttumassa. Aina löytyy niitä lehtiä ja niitä journalisteja, jotka haluavat venyttää lain tulkinnan yksityisyyden suojasta niin laveaksi kuin sallitaan. Mitä enemmän kansalaiset yksityisyyden suojan murenemista hyväksyvät, sitä sallivaksi tulkinta muuttuu – vaikka journalistina toista toivoisikin Jarin tapaan.
Itsenäisyyspäivn paraatissa läsnäolleilta saadun tiedon mukaan sotaveteraani teki tankin alle kävellessään itsemurhan, jonka tarkoitus oli herättää ihmisiä huomammaan EU jäsenyydessä menettämämme itsenäisyys. Viimeinen pisara oli ollut itsenäisyyspäivää edeltäneenä arkipäivänä tapahtunut eduskunnan äänestys EU:n perustuslaista.
Veteraanin näytösitsemurhaa uutisoitiin vajavaisesti ja EU-perustuslakiäänestystä tuskin ollenkaan.
Ihmettelin asiaa kirjoituksessa
http://granpaigor.blogspot.com/2006/12/eduskunta-hyvksyi-05122006-eun.html#links
Mielenkiintoinen oli Lintulahden ilmaisu “oman mediatilan kontrollin”, minulle maallikkona uusi nimitys. Lintulahden lisähuomautus “mikä on täysin eri asia kuin sensuuri” ei ainakaan minun mielestä ansaitsisi määrettä “täysin eri”. Ainakin minusta siinä on paljon yhtymäkohtia itsessnsuuriin erityisesti kun sitä suorittaa suurio sanomalehti, joka väittää kertovansa mitä maassa tapahtuu.
Ei kerro. Se “kontrolloi omaa mediatilaansa” kauniisti sanottuna. Mutta julkaisee loputtomasti kansainvälisten ja länsimnaisten uutistoimistojen aineistoa. On sillä toki siihen oikeus suhteellisen vapaassa ja demokraattisessa länsimaassa.
Mtvit käytti ilmaisua “journalistis-eettisiä valintakysymyksiä” ja näkyi jossain puheenvuorossa ilmaisu “median itsesäätelystä”.
Julkinen itsemurha on sensitiivinen asia. Aktiivi-ikäisen voi olla vaikea ymmärtää että sellaista tekoa tekisi täysissä hengen ja sielun voimissa oleva, mutta kun kyse on elämänsä illassa olevasta sotaveteraanista osaan kuvitella, että hän on ajatellut tekoa viimeisenä isänmaan puolustuksena. Vaikka keinosta voisimme olla eri mieltä ei tekoa silti parane leimata pelkäksi sairaan teoksi.
Mutta lyhyesti: tuon itsemurhan “sensuroinnin” lehdistössä voin jotenkin jonain journalistis-eettisenä valintakysymyksenä ymmärtää.
Mutta eduskunnan 5.12.2006 EU:n (kiistanlaisen) perustuslain hyväksyvän äänestyksen melko täydellistä vaikenemista lehdistössä ja muussa mediassakin pidän törkeimmän luokan finnlandisierung-itsesensuurina. Kyllä kansalaisilla olisi pitänyt olla oikeus tietää “mitä maassa tapahtuu”. Myös näin farssinomaisesta tapahtumasta (=yksityinen mielipiteeni).
{ 1 trackback }