Web 2.0 on sosiaalinen keskus

Näin itse haluan määritellä tämän paljon puhutun termin ja näin sanoinkin viimeksi tiistaina, kun olin puhumassa sosiaalisesta mediasta VTT:n järjestämässä GT-seminaarissa. Web 2.0 on sosiaalinen keskus, paikka jossa olennaista on ihmisten välinen vuorovaikutus ja itse tekeminen. Vähän eri sanoin sama asia tulee kyllä selvästi esille Kari A Hintikan kirjoittamassa uunituoreessa web 2.0 oppaassa (pdf), jossa suurin osa asioista on juuri tätä sosiaalisen keskuksen toimintaa ja sitä tukevien sovellusten ja liiketoimintamallien esittelyä.

Olen huomenna lähdössä Kilimanjarolle ja siihen valmistautuessa parasta tietoa ja näkemystä ovat antaneet toiset aikaisemmin vuorelle kivunneet ja tietonsa ja näkemyksensä verkossa jakeneet kuten Niila T. Rautanen. Google Newsin kauttakin olen median Kilimanjaro-kirjoittelua seurannut, mutta sen suurin anti on ehkäpä ollut sen huomaaminen, että Kilimanjaron katoavasta jääpeitteestä on tullut yksi aika vahva symboli ilmastonmuutokselle, joka on kivunnut puheenaihejournalisminkin asialistalle.

Näinä spämmien aikoina väännän tämän vielä ennen lähtöä blogini keskustelun asetuksia tiukemmalle joten taitavat keskustelut jäädä moderointijonoon lomani ajan. Maaliskuussa palaan agendalle.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , . Bookmark the permalink. Post a comment or leave a trackback: Trackback URL.

One Trackback

  1. [...] Tietoyhteiskunnan edistämiskeskus TIEKE on julkaissut Kari A. Hintikan noin 50-sivuisen, suomenkielisen esityksen aiheesta mitä Web2.0 tarkoittaa: Web2.0 - johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin (pdf, 1,6 Mt) (via Media=blogi) [...]

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

*
*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>