Journalistisen muutoksen juna kulkee eteenpäin
12/03/2007
Ei mitään uutta. Journalistisen muutoksen juna vain kulkee eteenpäin:
- Netti ensin Guardianin uutistoimituksessa.
- USA Todayn saitin uudistaminen yhteisölliseksi kiinnostaa lukijoita.
Lisäys hiukan myöhemmin:
Myös Los Angeles Times on samassa junassa. Bongasin tämän Jari Lindholmilta, joka tänään suorasukaiseen tyyliinsä ihmettelee: “Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan luddiitit Suomessa jaksavat jauhaa itsepetoksellista mantraansa, etteivät nuo mullistukset iske myös meidän mediaamme.” Syystäkin. Vaikka meillä Taloussanomat on lyönyt Kauppalehden verkossa muuttamalla netin paperin edelle uutisoinnissa ja toimimalla sen mukaisesti, niin silti ei tunnu menevän viesti perille. Eiliset uutiset päivän sanomalehdessä jaksavat kiinnostaa yhä pienempää joukkoa.



12.3.2007 kello 12:20
No, ilmaisjakelulehtien vetovoima on mielestäni sekin ilmeinen ja todistaa, että silti löytyy ihmisiä, jotka jaksavat lukea lehdistä eilisiä uutisia. Vaikka osa paikallisjunan matkustajista takuuvarmasti on roikkunut netissä , silti vanhat uutiset kiinnostavat. Ehkäpä siksi, että nämä ihmiset tekevät netissä jotain aivan muuta kuin lukevat uutisia.
Minä luen uutiset pääsääntöisesti rss-otsikoina selaimeltani. Kun sitten johonkin vaikka Hesarin juttuun tahtoisi linkittää, sitä ei netissä ole, joten keskustelu herkästi ontuu. Näin sattumoisin kävi eilisen terveystaloustiedepostaukseni kanssa.
12.3.2007 kello 12:42
Niin, kyllähän minäkin metromatkallani töihin ilmaisjakelulehdet luen, en tosin eilisiä uutisia vaan Metrosta kolumnin ja Modesty Blaisen ja 100:sta lukijan kuvat. Epäilen että kaltaisina, jotka selaavat kaupunkilehdet muun kuin niiden eilisten uutisten vuoksi, on päivä päivältä enemmän.
12.3.2007 kello 15:22
[…] Eli samaa sarjaa, josta tänään esimerkiksi Lintulahden Matti kirjoittaa. Comments » […]