Vaikka tämä ei olekaan poliittinen blogi, näin vaali-iltana sallittakoon lyhyt vaalikommentti. Olen positiivisesti yllättynyt suomalaisten halusta olla hyväksymättä likaista vaalikampanjaa ja ylimielisiä poliitikoita kuten oikeusministeri Leena Luhtasta, jonka äänestäjät erottavat eduskunnasta. Harva puolue pystyisi torpedoimaan omalla äänestäjiä aliarvioivalla kampanjallaan erinomaisen talouskehityksen tuoman potentiaalisen nosteen selväksi vaalitappioksi. Nyt sekin on nähty.
Lisäys myöhemmin vaali-iltana: suomalaisen vaalijärjestelmän heikkous: 7802 äänellä ei pääse eduskuntaan mutta 1055 äänellä pääsee.
{ 12 comments… read them below or add one }
“Höntin” menetelmän heikkoudet tulivat kyllä näissä vaaleissa poikkeuksellisen hyvin esiin.
Hämäristä puuhista puheen olleen, oli myös ilo huomata että Juhantalo jäi rannalle.
“suomalaisen vaalijärjestelmän heikkous: 7802 äänellä ei pääse eduskuntaan mutta 1055 äänellä pääsee.”
Ei heikkous vaan vahvuus, jos halutaan parlamenttiin alueellista ja puoluekohtaista kirjoa.
Järjestelmän heikkous on että ehdokkaita jotka oikeasti pääsee sinne päättämään on niin paljon, ettei niitä voi mitenkään verrata saati sitten arvata etukäteen kellä on mahdollisuuksia päästä läpi.
Sitten meillä päättämässä muutamia superpoliitikkoja ja loput on pääministerin ex-vaimojen tasoisia ihmisiä jotka on siellä vain siksi, että sattuvat saaneen 15minuuttiaan iltapäivälehdissä.
Blah.
Olen tosin myös tyytyväinen, että iltalehti tiputti Luhtasen pois eduskunnasta.
Järjestelmän heikkous on myös pienpuolueiden sorsiminen. Länsinaapurissa käsittääkseni on eri menetelmä ja muutaman prosentin äänikynnys. Joskus on kyhnyttänyt ajatus laskea muuttuisivatko tulokset olennaisesti, jos äänet laskisi eri menetelmällä. Ihan huvikseen.
Pasi K., kyllä systeemi on epäoikeudenmukainen. Äänikynnys Pohjois-Karjalassa on kymmenisen prosenttia, kun se Uudellamaalla on suunnilleen kolme prosenttia. Se ei ole reilua!
Eiköhän tekniikan ja kauppatieteiden tohtori Cronberg ole ollut hyvin tietoinen suhteellisen vaalitavan riskeistä vaalipiiriään valitessaan.
Muissa vaalitavoissa on omat ominaispiirteensä, jotka eivät välttämättä ole sen miellyttävämpiä.
Äänikynnysten alentaminen pienissä vaalipiireissä olisi mahdollista vaalijärjestelmämme hyvistä puolista kiinni pitäen, jos vain halutaan. Miten olisi vaikkapa muutaman kansanedustajapaikan varaaminen sellaisille ehdokkaille, jotka keräävät vaalipiirin äänistä merkittävän osan, esimerkiksi vaikkapa yli 8 %, eivätkä silti pääse eduskuntaan?
Ei tuossa järjestelmää tarvitse uusia, vaalipiirit kylläkin.
Mahdollinen yksittäisiä sankariehdokkaita suosiva järjestelmä olisi taas epäsuhtainen toiseen suuntaan. Cronberg saattoi olla Pohjois-Karjalan 2. suosituin henkilö mutta vihreät olivat vasta 4. suosituin puolue. Miksi heille olisi sitten pitänyt tarjota 17% vaalipiirin kansanedustajapaikoista ohitse suositumpien puolueiden ja ajatusmaailmojen ?
Nykyisen järjestelmän vahvuus on siinä ettei vaaleissa tarvitse aina omien intressiensä ajamiseksi äänestää ns varmoja naamoja vaan voin suhteellisen turvallisesti antaa ääneni kannattamani puolueen nuorille ja läpimenoltaan epävarmoille ehdokkaille tietäen kuitenkin sen että ääni vaikuttaa jokatapauksessa haluamallani tavalla vaikka tietty henkilö ei menisikään lävitse.
Tuollaiset Pohjois-Karjalan kokoiset ja liian pienet 6 kansanedustajan piirit ovat omiaan aiheuttamaan vastaavanlaisia asetelmia eikä ongelma poistu sääntöjä muokkaamalla. Uudistus pitäisi tehdä siihen suuntaan että yhdestä piiristä valittaisiin vähintään 20 edustajaa jolloin jo 5% ääniosuus / puolue riittäisi yhden ehdokkaan läpiviemiselle jolloin jo yhden henkilön yli 5% kannatus riittäisi edustajanpaikkaan.
Jaha.. unohtui sulkea tagi..
Tagi suljettu…
Mainitsemani tasausjärjestelmän voi tehdä muutenkin kuin varaamalla kansanedustajapaikat juuri kyseisen vaalipiirin paikkojen joukosta.
Tietenkin pienten vaalipiirien yhdistäminen olisi helpoin ja nopein tapa korjata epäkohta ja alentaa äänikynnys järjelliselle tasolle. Mutta koska pienet vaalipiirit suosivat erityisesti suurinta puoluetta, niin tuskinpa muutosta tapahtuu.
“Mahdollinen yksittäisiä sankariehdokkaita suosiva järjestelmä olisi taas epäsuhtainen toiseen suuntaan. Cronberg saattoi olla Pohjois-Karjalan 2. suosituin henkilö mutta vihreät olivat vasta 4. suosituin puolue. Miksi heille olisi sitten pitänyt tarjota 17% vaalipiirin kansanedustajapaikoista ohitse suositumpien puolueiden ja ajatusmaailmojen?”
Miksi vastaavasti Keskustalle pitää tarjota 50 % vaalipiirin kansanedustajapaikoista, vaikka puolue sai vain 35 % äänistä? Keskusta sai Pohjois-Karjalasta 15 prosentin edestä kansanedustajaa, jota sille ei kukaan äänestänyt. Vihreillä heitto olisi ollut huomattavasti pienempi, eikä ero paikan saaneeseen Kokoomukseenkaan ole kuin 0,1 prosenttiyksikköä.
Jos Uudeltamaalta menisi eduskuntaan 15 % edestä väärän puoleen kansanedustajia, olisi kyseessä melkoinen skandaali.
Itä-Suomen vaalipiirien yhdistäminen olisi tosiaan hyvä ja järkevä ratkaisu, silloin äänikynnys painuisi alemmas. Muut mallit lienevät turhan hankalasti ymmärrettäviä. Ihmiset kuitenkin useimmiten äänestävät kotipaikkansa ehdokkaita, jolloin kansanedustajat yhä jakautuisivat melko tasaisesti. Isot puolueet varmasti muutosta jarruttelevat edelleen, mutta jotain kyllä olisi tehtävä. Itä-Suomessa äänestysprosentit ovat reippaasti muuta maata alempana, osin varmasti korkean äänikynnyksen ja siksi tarvittavien vaaliliittojen vuoksi.
Demarit tai kokoomus, ero ei ole nykyään iso. Demarit ovat tehneet 12 vuotta, etenkin neljä viimeistä, hyvin kokoomuslaista politiikkaa.
Nyt demarit yrittivät siis pelotella äänestäjiä politiikalla, jota ovat itse ajaneet ja josta suurin osa demareiden keskituloisista äänestäjistä on hyötynyt. Kansalaisten ostovoima on parantunut ja työttömyys vähentynyt.
Vaaleissa Eero Heinäluoma yritti luoda pelkoasetelmaa punaisen aatteen mukaan. Köyhistä ja vanhuksista on hienoa vouhottaa, vaikkei heidän eteensä olisikaan tekemässä mitään. Suurin osa demareiden äänestäjistä on keskituloisia, joten ei puolue edes voi ehdottaa esimerkiksi massiivisia veronkiristyksiä uusien julkisten menojen rahoittamiseksi.
Lisäksi SDP oli vaaleissa ainoa puolue, joka käytti kampanjansa yhtä tai kahta puoluetta vastaan hyökkäämiseen. Demarit eivät luvanneet tehdä mitään paremmin.