On vuosi 2020 enkä vieläkään ole luopunut aamuisesta tavastani lukea sanomalehteä aamiaisen kera. Ei ole tarvinnut sillä sanomalehdestä on tullut minulle paljon aikaisempaa relevantimpi ja parempi – ja samalla ohuempi. Se sisältää tärkeimpien uutiskommenttien, lukijoiden blogien ja taustoittamisen lisäksi vain niitä aiheita joista olen kertonut mediayhtiölle olevani kiinnostunut ja olennaista tietoa oman yhteisöni asioista, myös lukijoiden tuottamaa sisältöä. Sanomalehdessäni olevat mainokset ovat niistä aiheista, joista olen kertonut olevani kiinnostunut. Kaikki tämä minulle kohdistettu tieto mukavassa selattavassa netin uutisvirtaa (aivan, uutiset luen netistä ja multikasta enkä sanomalehdestä) taustoittavassa ja ymmärrettäväksi tekevässä paketissa on palvelu, josta olen valmis euron päivässä maksamaan. Lue loput tästä jutusta »

Tampereelta kajahtaa You Tuben hengessä SportTube, johon jokainen voi ladata urheiluaiheisia videoitaan eikä toiminnasta vastaa Alma Media vaan Bo-Rik Trading.

Ennustus jenkeistä: Kunhan sanomalehdet oppivat hyödyntämään uusia teknologioita, ne tulevat hallitsemaan online-videoiden julkaisua.

Ruotsissa tämä alkaa olla jo todellisuutta, ja perässä seuraa piskuinen Suomi, jossa viimeksi maakuntalehti Pohjanmaalta eli Ilkka ilmoitti aloittavansa videoiden julkaisun.

Parasta tapa oppia on tehdä virheitä ja oppia niistä. Toiseksi paras tapa oppia on ottaa opiksi toisten virheistä.

Kun HS alkoi muutama päivä sitten kerätä järjestelmällisesti uutiskuvia ja -videoita lukijoiltaan, keskustelu virisi netissä, tässäkin blogissa ja myös HS:n omassa keskustelufoorumissa niistä ehdoista, mihin lukijat sitoutuvat lähettäessään valokuviaan tai videoitaan lehdelle. Ehdot herättävät hämmenystä ja hämmennys herättää asiallisia kysymyksiä, joihin HS ei ole omalla keskustelupalstallaan kunnolla vastannut vaan on jättänyt hämmennyksen elämään.

Jos media haluaa lisätä yhteisöllisyyttä ja ottaa lukijoita mukaan sisällön tekemiseen, se vaatii aitoa halua avoimuuteen, läpinäkyvyyteen ja keskustelevuuteen, mikä sisältää lukijoiden asiallisiin kysymyksiin vastaamista. Pitää laskeutua alas sieltä norsunluutornista keskustelemaan - vai pitäiskö tässä tapauksessa sanoa lasipalatsista. Olen tästä keskustelemattomuudesta hieman ihmeissäni, koska sama lehti on osoittanut loistavaa keskustelun ja avoimuuden tajua toisaalla.

Enpä malta olla jakamatta Nokian Anssi Vanjoen tekemää mediapäättäjien herättelyä tänään VaikuttajaForum Mediassa. Vanjoki kertoi, että multimediatoimialaryhmän vajaan miljardin euron markkinointipanostuksesta nyt 20 % menee webiin ja loput perinteisiin medioihin. Vanjoen tavoitteena on, että kolmen vuoden kuluttua panoksista webiin menee 50 %, josta ehkä 40 % menee median ohi markkinointikampanjoihin, joissa Nokia keskustelee suoraan kuluttajien kanssa median välittäjänroolin ohi. Tälläin web on pääasiallinen markkinointikanava ja muut mediat toimivat tukikanavana johdattaen kuluttajia webiin.

Ja sitten jos ja kun muutkin kuluttajamarkkinoilla toimivat yritykset alkavat toimia markkinoinnissa samalla tavalla, niin median liiketoimintamallien murros Suomessa kiihtyy.

Nostanpa esiin Tero A. Heiskasen skenaarion konvergoituneesta mediasta vuonna 2020. Jos tulevaisuuden mediakuluttaja toimii ja elää tämän skenaarion mukaisesti, niin paljon pitää mediayritysten toimintaansa muuttaa seuraavan reilun kymmenen vuoden aikana.

HS alkoi tänään kerätä järjestelmällisesti lukijoiltaan uutiskuvia ja uutisvideoita. Lukijoiden ottaminen mukaan uutistuotantoon edistyy siis Suomessakin, mikä on erinomainen asia sanomalehdille ja niiden tulevaisuudelle. Seuraavana kehitysaskeleena HS:ssä on “jonkinlaiset lukijoiden uutiset“. Kansalaisjournalismi, osallistuva journalismi, sosiaalinen media on juna, joka kulkee vääjäämättä eteenpäin varsinkin uutismediassa, koska lukijoiden tuhat silmäparia yksinkertaisestä näkevät enemmän kuin toimittajan yksi silmäpari. Tietenkin journalistinen vastuu ja harkinta pitää säilyttää medialla kuten HS tekee. HS:n uutispäätoimittaja Reetta Meriläinen:

Maailmalla lukijoiden ottamia kuvia hyödynnetään jo paljon Suomea järjestelmällisemmin, sanoo Helsingin Sanomien uutispäätoimittaja Reetta Meriläinen.

“Esimerkiksi Norjassa ja Amerikassa lukijat on otettu paljon voimakkaammin mukaan lehden tekoon. Meillä tässä olisi vielä paljon tehtävää.”

Meriläisen mukaan lukijoita houkutellaan lähettämään kuvia, koska se on teknisesti kätevin tapa päästä liikkeelle. Uusia lukijoiden osallistamisen tapoja kehitellään kuitenkin jatkuvasti.

“Ehkä jonkinlaiset lukijoiden uutiset voisivat olla seuraava kehitysaskel.”

Meriläinen ei näe amatöörien ottaman kuvamateriaalin julkaisemisessa todellisia riskejä, sillä lukijat osaavat kyllä suhteuttaa ammattilaisten ja amatöörien ottamat kuvat toisiinsa.

Multikkani, tuo mainio kännykkä, tietokone, gps-paikannin, kamera ja paljon muuta sekä tietenkin jokakodin kaikenkattava kaukosäädin sisältää ubiikkiyhteiskunnan kaiken kattavalta teknologialta taukonapin, jota painamalla kotini ubiikkiteknologiat uinahtavat. Painan sitä ja saan hetken rauhan. Kukaan ei voi minua tavoittaa, olen poistunut ubiikkiyhteiskunnasta hetkeksi.

Otan käteeni – ja kuulun tässä selvään enemmistöön – lempilehteni (=valitse tähän omasi). Hyvälle paperille painetun. Rentoudun ja nautin hyvien kuvien, tarinoiden ja oivallusten parissa.

Kummallista miten paperi ei ole mediana vieläkään kuollut vaikka sitä on ennustettu jo 40 vuoden ajan 1980-luvulta lähtien. Vaikka suurilevikkisten aikakauslehtien suosio on jatkuvasti laskenut sanomalehtien tapaan, aikakauslehtiä julkaistaan ja luetaan printtimuotoisena ubiikkiyhteiskunnassa enemmän kuin koskaan. Jokaiselle pienellekin kiinnostuksen kohteelle löytyy oma lehtensä.

Vaikka kukaan ei aikakauslehtiä vieläkään tarvitse, silti ne onnistuvat edelleen houkuttelemaan hyvällä elämyksellisellä sisällöllä lukijoita, myös nuoria tänä teknologisena aikana. Aikakauslehti on kuin suklaapatukka. Sitä ei tarvitse, mutta kun sitä maistaa, sitä haluaa lisää.

Ihmisen kiintymys pysähtyneisiin hetkiin on pitänyt kiihtyvän vauhdin keskellä aikakauslehtien lisäksi valokuvat ja kirjat ihmisten suosiossa, vaikka sitä ei tahdottu vuonna 2007 uskoa. Lempilehteänikään ei silloin vielä ollut olemassa.

Vaan onpa paperikin muuttunut noista ajoista. Palaan takaisin ubiikkiyhteiskuntaan, otan multikkani esiin ja heilautan sitä paperille painetun jutun lopussa olevan mustavalkoisen neliön kohdalla. Multikkani on yhteydessä paperin sisään painetun mikroskooppisen pienen etätunnistimen kanssa, saa sieltä juttuun liittyvän ip-osoitteen (nykyään tavaroiden lisäksi jopa jokaisella jutullakin on oma ip-osoitteensa), käynnistää selaimen ja tarjoaa minulle juttuun liittyvää informaatiota, keskusteluja, videoita, linkkejä ja muuta olennaista tietoa ja lisäelämyksiä, joita lehti tarjoaa mobiilisaitillaan.

Mobiilisaitin lisäksi seuraan säännöllisesti lempilehteni monimediallista nettisaittia, netti-televisiota ja podcasting-lähetyksiä. Mikään niistä ei silti voita sitä hetkeä ja tunnetta, kun saan paperille painetun lehden käsiini ja pääsen sen kanssa elämyksellisiin hetkiin hetkeksi pois kaikesta kiireestä.

* * *

Ja nyt taas pallo teille hyvät lukijani. Onko tämä skenaario vain aikakauslehtikustantajien ja paperinvalmistajien märkää unta? Millainen on teidän aikakauslehtenne vuonna 2020?

Joskus taitava kolumnisti ja kirjoittaja voi tiivistää yhteen kolumniin enemmän kuin pino akateemisia tutkimuksia pystyy kertomaan samasta aiheesta. Näin kävi tänään, kun päivän Metrossa julkaistussa kolumnissaan Timo Harakka paljastaa suomalaisuuden ytimen pelkillä tiedotusvälineistä ottamilla lainauksilla. Paras lukemani kolumni pitkään aikaan. Lukekaa siis sivulta kuusi (pdf).

Jari Lindholmin kysymys, onko perinteinen haastattelu kuolemassa journalistisena työkaluna, johdatti Jeff Jarvisin mainioon pohdintaan haastattelun muutoksesta, jonka pointti on tässä:

Well, I say there’s a better way. The asynchronous email interview allows the subject to actually think through an answer - and, again, if information is the goal, what’s the harm in that? If the reporter has time to edit the words to be more accurate and articulate, why shouldn’t the source?

Pikemminkin kuin perinteinen haastattelu olisi kuolemassa, se on jo saanut rinnalleen modernit haastattelut sähköpostin ja pikaviestien keinoin. Ja taas journalistien työkalupakki on laajentunut paremman journalismin tekemiseksi.