Jari Lindholmin kysymys, onko perinteinen haastattelu kuolemassa journalistisena työkaluna, johdatti Jeff Jarvisin mainioon pohdintaan haastattelun muutoksesta, jonka pointti on tässä:
Well, I say there’s a better way. The asynchronous email interview allows the subject to actually think through an answer – and, again, if information is the goal, what’s the harm in that? If the reporter has time to edit the words to be more accurate and articulate, why shouldn’t the source?
Pikemminkin kuin perinteinen haastattelu olisi kuolemassa, se on jo saanut rinnalleen modernit haastattelut sähköpostin ja pikaviestien keinoin. Ja taas journalistien työkalupakki on laajentunut paremman journalismin tekemiseksi.
{ 4 comments… read them below or add one }
Minä en ymmärrä, miten sähköpostihaastattelu olisi sen vuorovaikutteisempi tai monisuuntaisempi kuin puhelin- tai naamasta naamaan -haastattelu. Sähköposti on kätevä siinä, että voin lähettää kysymykset eri aikavyöhykkeellä ja tämä vastaa, kun ehtii.
Ongelma taas sähköpostihaastattelussa on se, että tyypillisesti se menee yrityksen viestintäosastolle ja ehkä laajempaankin jakeluun. Yksinkertaiseen kysymykseen saattaa tulla 1000 merkkiä lakimiestekstiä siksi, että viestintäosasto kopioi sen jostain asiakirjoistaan.
Kun haastattelen ihmistä naamasta naamaan tai puhelimitse, voin ainakin jotenkin havannoida, kuka sanoo ja mitä. Tällöin on helpompi havannoida, jos haastateltavan suuhun asetetaan sanat suoraan toisesta suusta.
Ja teen siis niin live-, puhelin- kuin sähköpostihaastatteluita ihan jatkuvasti.
Jos nyt tässäkin asiassa saa toimittajana kertoa näkemyksensä näiden metabloggaajien ja web 2.0 -konsulttien vastapainoksi, niin minulle suurin arkisin muutos on se, että pystyn haastattelemaan ketä vain puhelimitse milloin vain, koska halutessani puhelu tallentuu kännykän muistikortille. Voin siis tehdä haastattelun taksissa matkalla keikalta konttorille, kävellen kaupungilla tai muten paikassa, jossa ei ennen olisi pystynyt dokumentoimaan mitään. Huraa Symbian-kännykkäni.
Aivan. Jokaisella haastattelutavalla on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyvä journalisti pystyy käyttämään laajentuneen työkalupakkinsa journalistisia työkaluja oikeissa paikoissa riippuen mihin haastattelulla pyrkii.
Pahimillaan sähköpostihaastattelu tekee jouranlistista kopiokoneen joja mekaanisesti toistaa haastateltavan sanoman sitä mitenkään tulkitsematta.
Monissa tilanteissa metodi on tietenkin kätevä mutta siitä ei saa tehdä “laiskan miehen haastattelutavaksi”; sähköpostihaastattelussahan haastateltava itse tekee työn.
Sähköisestä kanssakäymisestä puuttuu myös irl-tilanteen vuorovaikutus; kaikki kokeneet reporterit tietävät miten tärkeä ei-verbaalinen viestiminen on ja miten vuorovaikutuksesta syntyy tärkeitä lisäkysymyksiä.
Henrik Othman
Vasstaava toimittaja, lehtipäällikkö
Jakobstads Tidning
Siksi perinteinen haastattelu pysyy erittäin tärkeänä työkaluna. Kuten ennenkin niin edelleen laiskat journalistit valitsevat helpoimman tiedonhaun menetelmän, hyvät journalistit tilanteeseen parhaiten sopivan tiedonhaun menetelmän. Joskus se on kasvokkaina haastattelu, joskus sähköpostihaastattelu, joskus pikaviesteily jne. mitä työkalupakista vain löytyy.
Haluan myös tähdentää, että sähköpostihaastattelu on parhaimillaan keskusteluna, jossa sähköpostin avulla haastattelija ja haastateltava keskustelevat ja vaihtavat useita viestejä.
Ainakin omalle journalistiselle uralleni on mahtunut useita henkilöitä, joita on ollut vaikea saada avautumaan perinteisessä haastattelussa mutta sähköpostihaastattelu keskusteluna useine viesteineen on tuonut paljon paremman tuloksen, kun olen haastattelun jälkeen lähtenyt esittämään lisäkysymyksiä sähköpostitse.
Huono sähköpostihaastattelu on valmiin kysymyslistan lähettäminen haastateltavalle ja sen saaminen takaisin. Minusta sitä ei edes pitäisi kutsua sähköpostihaastatteluksi vaan kysymyslistaksi, johon on saatu vastaukset. Tietenkin tällaisellekin tiedonhaun menetelmälle on paikkansa.