Kategoriat
Mediabisnes Tulevaisuus

Aikakauslehti vuonna 2020

Share

Multikkani, tuo mainio kännykkä, tietokone, gps-paikannin, kamera ja paljon muuta sekä tietenkin jokakodin kaikenkattava kaukosäädin sisältää ubiikkiyhteiskunnan kaiken kattavalta teknologialta taukonapin, jota painamalla kotini ubiikkiteknologiat uinahtavat. Painan sitä ja saan hetken rauhan. Kukaan ei voi minua tavoittaa, olen poistunut ubiikkiyhteiskunnasta hetkeksi.

Otan käteeni – ja kuulun tässä selvään enemmistöön – lempilehteni (=valitse tähän omasi). Hyvälle paperille painetun. Rentoudun ja nautin hyvien kuvien, tarinoiden ja oivallusten parissa.

Kummallista miten paperi ei ole mediana vieläkään kuollut vaikka sitä on ennustettu jo 40 vuoden ajan 1980-luvulta lähtien. Vaikka suurilevikkisten aikakauslehtien suosio on jatkuvasti laskenut sanomalehtien tapaan, aikakauslehtiä julkaistaan ja luetaan printtimuotoisena ubiikkiyhteiskunnassa enemmän kuin koskaan. Jokaiselle pienellekin kiinnostuksen kohteelle löytyy oma lehtensä.

Vaikka kukaan ei aikakauslehtiä vieläkään tarvitse, silti ne onnistuvat edelleen houkuttelemaan hyvällä elämyksellisellä sisällöllä lukijoita, myös nuoria tänä teknologisena aikana. Aikakauslehti on kuin suklaapatukka. Sitä ei tarvitse, mutta kun sitä maistaa, sitä haluaa lisää.

Ihmisen kiintymys pysähtyneisiin hetkiin on pitänyt kiihtyvän vauhdin keskellä aikakauslehtien lisäksi valokuvat ja kirjat ihmisten suosiossa, vaikka sitä ei tahdottu vuonna 2007 uskoa. Lempilehteänikään ei silloin vielä ollut olemassa.

Vaan onpa paperikin muuttunut noista ajoista. Palaan takaisin ubiikkiyhteiskuntaan, otan multikkani esiin ja heilautan sitä paperille painetun jutun lopussa olevan mustavalkoisen neliön kohdalla. Multikkani on yhteydessä paperin sisään painetun mikroskooppisen pienen etätunnistimen kanssa, saa sieltä juttuun liittyvän ip-osoitteen (nykyään tavaroiden lisäksi jopa jokaisella jutullakin on oma ip-osoitteensa), käynnistää selaimen ja tarjoaa minulle juttuun liittyvää informaatiota, keskusteluja, videoita, linkkejä ja muuta olennaista tietoa ja lisäelämyksiä, joita lehti tarjoaa mobiilisaitillaan.

Mobiilisaitin lisäksi seuraan säännöllisesti lempilehteni monimediallista nettisaittia, netti-televisiota ja podcasting-lähetyksiä. Mikään niistä ei silti voita sitä hetkeä ja tunnetta, kun saan paperille painetun lehden käsiini ja pääsen sen kanssa elämyksellisiin hetkiin hetkeksi pois kaikesta kiireestä.

* * *

Ja nyt taas pallo teille hyvät lukijani. Onko tämä skenaario vain aikakauslehtikustantajien ja paperinvalmistajien märkää unta? Millainen on teidän aikakauslehtenne vuonna 2020?

Share

4 vastausta aiheeseen “Aikakauslehti vuonna 2020”

Paperinen aikakauslehti on äärettömän mukava formaatti, mutta aika vähissä ovat ne sisällöt, jotka saisivat minut vaivautumaan paperilehden äärestä verkkosivuille, ainakaan mobiilisellaisille.

Yksi sellainen voisi olla ääni- tai videonäytteet musiikkia ja elokuvia käsittelevien juttujen yhteydessä. Tilaisin heti sellaisen lehden, jonka levyarvostelujen yhteydessä oleva 2D-viivakoodi aktivoisi kännykän streamaamaan musiikkinäytteitä netistä.

Toki näytteet löytyvät jo nyt netistä, mutta a) minä en haluasi etsiä itse ja b) minä en halua lukea lehteäni koneen ääressä.

Mutta tämä on oikeastaan juttu, jonka toteuttamiselle vaikka heti ei ole oikeastaan mitään estettä. Hyvin monilla kuluttajilla on jo multikoita, jotka osaavat lukea ihan tavalliselle paperille painettuja 2D-koodeja, ja joiden tiedonsiirtokyky (wlan tai 3G) riittää varsin hyvin musiikki- tai videostreamiin.

Toki laitteiden käyttökulttuuri on vielä lapsenkengissä, mutta aikakauslehtien sivuilta löytyy varmasti tilaa konseptin markkinoinnille. Eikä se käyttöopaskaan ole niin monivaiheinen:

1) Käynnistä lukijasofta ja näytä koodia kameralle
2) Laite ehdottaa linkkiä, paina ok
3) Kuuntele musiikkia

Eikä ohjelman puuttuminenkaan ole kovin suuri ongelma:

1) Lähetä tekstiviesti XXXX numeroon YYYY
2) Käynnistä ohjelman lataus paluuviestinä tulleesta linkistä
3) Hyväksy ohjelman asennus

* * *

Mutta mitä tulee alkuperäiseen kysymykseesi, niin 2020 minä mielläni kokeilisin jo jotain väritoistoon kykenevää e-paperi konseptia.

En silloinkana haluaisi välttämättä korvata paperia ihan kaikkien lehtien kohdalla, mutta kertakäyttöisimmät päivä-, iltapäivä-, viikko- ja ilmaisjakelulehdet ottaisin kernaasti vastaan sähköisenä.

Ubiikin selittää Wikipedia suomeksi tämän linkin takana.

PS. Olen ollut äskettäin mukana seminaareissa, joissa on kysytty kuinka moni tietää mitä ubiikki tarkoittaa ja korkeintaan joka kymmenes on nostanut kätensä ylös. Joten olisi pitänyt muistaa selittää sanaa jo alkuperäisessä kirjoituksessa.

Vastaa