Luin Craig Newmarkin haastattelusta pätkän: “Journalistinen objektiivisuus on epäonnistunut. Journalistisen objektiivisuuden mukaan on okei haastatella ihmisiä, joiden tiedetään valehtelevan.” “Ketkä tietävät että valehdellaan?” “Toimittajat. He tietävät eturyhmistä, ihmisistä, joille maksetaan siitä, että he valehtelevat. Kuten vakuutusyhtiöistä tai isoista teleyrityksistä tiedetään, että ne valehtelevat. Tiedetään, että se on valetta, koska tutkiva journalismi asian osalta on suoritettu ja faktat ovat julkisuudessa.” Riittääkö, jos jutussa on kaksi näkökulmaa rinnakkain? “Ei, jos toinen näkökulmista on epärehellinen, koko juttu on epärehellinen eikä se ole objektiivista, ainakaan uutistenkuluttajan mielestä. Objektiivisuus on reiluutta, eikä journalismi ole reilua, jos joku osapuoli valehtelee.”
Mistä tuli mieleen TechDirtin samaa käsittelevä mediakritiikki: “CBS’s 60 Minutes has made itself out to be more of a laughingstock than usual when it comes to “investigative reporting,” putting on an episode about “video piracy” that is basically 100% MPAA propaganda, without any fact checking or any attempt to challenge the (all MPAA connected) speakers, or to include anyone (anyone!) who would present a counterpoint. The episode is funny in that it contradicts itself at times (with no one noticing it) and gets important (and easily checked) facts wrong.”
Mistä päästäänkin bisneksessä tapahtuviin seurauksiin, kun journalismi menettää luotettavuudensa totuuden kertojana ja todellisuudesta raportoijana: Newspapers take a bus plunge: circulation plummets 10.6 percent
Tämä siis USA:ssa. Suomessa journalismi on toistaiseksi pysynyt laadukkaana ja luotettavana median kuluttajien mielissä. Merkkejä laadun heikentymisestä on toimitusten kustannusleikkausten vuoksi, minkä vuoksi uudet keinot paremman journalismin tekemiseen uusilla sosiaalisen median työtavoilla ovat tarpeen.
