Pohjoisen maakuntalehdet Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat ilmestyvät reilun vuoden päästä entistä kätevämmin luettavammassa muodossa. Nykyistä pienempi koko on lukijan kannalta ystävällisempi ja helpompi lukea. Maailmalla tabloidi on nopeasti yleistynyt lehtikoko. Pohjois-Suomen Median lehdet haluavat tarjota lukijoilleen Suomessa edelläkävijänä sisällöltään ja kooltaan nykyaikaisen laatulehden.
– Uudistuksen yhteydessä Pohjois-Suomen Median lehdet lisäävät lehtien sisällöllistä yhteistyötä. Näin voidaan turvata jokaiselle lehdelle mahdollisimman hyvät resurssit oman alueen asioiden uutisointiin ja lukijoiden palveluun, Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen toteaa.
Ensimmäinen Lapin Kansan uudistuksen vaihe näkyy lukijoille jo tammikuun 20. päivä. Lehden koko pysyy vielä silloin nykyisellään, mutta sisältöä uudistetaan tuomalla sinne lisää lukijaa palvelevaa aineistoa.
Suomalaisten sanomalehtien muutos lukijan kannalta kätevämpään muotoon etenee Pohjois-Suomen kautta. Jatkoa varmasti seuraa.
Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat muuttuvat tabloidiksi
Previous post: Great presentation: The New Journalism in the Age of Social Media
Next post: Kolumni: Vähemmällä laadukkaampaa