Suomen suurin mediayritys Sanoma-konserni laajentaa teleoperaattorien liiketoimintaan. Laajentuminen tapahtuu niin, että Sanoma myy Welhon liiketoiminnan tietoliikennekonserni DNA:lle.
DNA maksaa kaupan suunnatulla osakeannilla niin, että Sanomasta tulee DNA:n toiseksi suurin omistaja 21 prosentin osuudella. Kaupan toteutumisen ehtona on, että kilpailuviranomaiset ja valtioneuvosto hyväksyvät kaupat.
“Kyseessä on pitkän tähtäimen strateginen omistajuus, sillä uskomme median ja teleoperaattoreiden liiketoiminnan lähestyvän toisiaan. Järjestelyn myötä meillä on mahdollisuus osallistua alan kehittämiseen”, Sanoman toimitusjohtaja Hannu Syrjänen muotoili aamulla julkaistussa tiedotteessa.
Syrjäsen mukaan Sanoma saa “osuuden erittäin kannattavasta, kilpailukykyisestä ja kasvupotentiaalia sisältävästä yhtiöstä”.
Päivän mediauutisen uutisointi ja analysointi on yhtä poikkeusta lukuunottamatta mennyt pörssitiedotteen otsikon mukaisesti: DNA osti Welhon ja teki fiksusti ja Sanoma taas sai ydinliiketoimintaan kuulumattomasta Welhosta erinomaisen hinnan. Vain HS uutisoi toisin: “Sanoma lähtee teleopereettoreiden liiketoimintaan”.
HS:n analyysi osuu oikeampaan. Medialiiketoiminnassa parasta tulosta ovat perinteisesti tehneet ne mediayhtiöt jotka ovat hallinneet sisällön paketoinnin ja jakelun median kuluttajille. Sama pätee edelleen. Tulevaisuuden digitaalisessa ja mobiliteetissa medialiiketoiminnassa sisällön paketointi ja jakelu tuovat parhaat voitot, sisällön tekemiseen keskittyminen tuottaa vähemmän. Siksi mediayhtiö voi tehdä helpommin hyvää tulosta myös tulevaisuudessa vain jos se hallitsee sisällön tekemisen ja paketoinnin lisäksi myös digitaalisen jakelun mobiililaitteisiin ja kodin digitaalisiin laitteisiin. Siksi Sanomat osti palan DNA:ta käytti valuuttana Welhoa eikä päinvastoin. Uskon, toisin kuin moni pörssianalyytikko, että Sanoman DNA-omistus pikemminkin tulee kasvamaan kuin vähenemään tulevina vuosina.
Katsotaan sitten muutaman vuoden kuluttua kun tämä ennustus tulee vastaan, miten ennustajalle on käynyt