Mediakolumnit kootusti

Mediamogulien kirous. Otin käteeni talven mediabisneskirjan, Jonathan A. Kneen, Bruce C. Greenwaldin ja Ava Seaven kirjoittaman The Curse of the Mogul – What´s Wrong with the World´s Leading Media Companies. Mitä paljastui? Suomen Lehdistö 2/2010

Vähemmällä laadukkaampaa. Parempaa journalismia pienemmillä resursseilla. Miten ensikuulemalta mahdoton yhtälö voisi onnistua? Suomen Lehdistö 12/2009

Oikeita päätöksiä ja virheistä oppimista. Aftonbladetin johto teki vuosituhannen alussa oikean päätöksen ja loi hyvin kannattavan verkkomedian. Mitä se teki  toisin kuin moni muu? Suomen Lehdistö 10/2009

Median väärä diagnoosi ja väärä pelastuskeino. Mediajohtajien tulisi innovoida aivan uudenlaisia tapoja ja liiketoiminnan alueita, joilla yhdistää yrittäjät ja kuluttajat toisiinsa lisäten yrittäjien myyntiä ja auttaen kuluttajia löytämään etsimänsä, tarvitsemansa ja haluamansa. Kauppalehti 28.5.2009

Visionäärit kehiin. Luovan murroksen aikana uudistavat visiot ovat tärkeitä. Vielä tärkeämpiä ovat näkemykselliset johtajat, jotka uskaltavat ja pystyvät ajamaan visiota käytäntöön. Suomen Lehdistö 5/2009.

Lääkettä lehdistön kurimukseen. Jotta saisimme lukea enemmän tarinoita menestyvistä sanomalehdistä. Suomen Lehdistö 3/2009.

Kolumni: Vähemmällä laadukkaampaa

Parempaa journalismia pienemmillä resursseilla. Miten ensikuulemalta
mahdoton yhtälö voisi onnistua?

Kaikkialla sanomalehdissä mietitään miten organisoida toimituksia ja journalistista työtä uusilla tavoilla. Syykin on selvä. Medialiiketoiminnan kustannuspaineessa lehdet yrittävät tehdä aikaisempaa pienemmillä resursseilla parempaa ja lukijoille läheisempää journalismia.

Ranskassa Le Monden sisarsaitti LePost.fr toimii uudella ”vähemmällä parempaa” -periaatteella ja kerää 3,2 miljoonaa eri lukijaa kuukausittain.

LePostin journalistinen toimintamalli on innovatiivinen. Verkkopalvelu on yhdistänyt sosiaalisen median lähestymistavan, lukijoiden tuottaman  sisällön ja ammattijournalisteista koostuvan toimituksen yhdeksi kokonaisuudeksi.

LePostin toimitus tekee omien uutisten lisäksi yhdessä lukijoiden kanssa uutisia. Jokainen ammattijournalisti johtaa pientä aktiivisten  amatöörien joukkoa, valmentaa ja kouluttaa journalistisen työn perustaitoja sekä rohkaisee ja tapaa heitä mahdollisuuksien mukaan. LePostissa informaatio nähdään keskusteluna ja prosessina artikkelien kirjoittamisen ja julkaisemisen sijaan.

LePost julkaisee päivittäin noin 8000 lukijoiden kommenttia, 500 lukijoista lähtöisin olevaa artikkelia ja 40 ammattitoimittajien pääosin kirjoittamaa artikkelia. Kaikki sisältö filtteröidään ja moderoidaan ennen julkaisua. Suuri osa etusivulle päätyvistä  artikkeleista on ammattijournalistien ja amatöörien yhteistyön tuloksena syntyneitä.

LePostin päämääränä on tuottaa sisältöä yhdessä lukijoiden kanssa eikä jakaa sisältöjä ammattilaisten ja amatöörien tuottamiin siiloihin.  Aktiiviset amatöörit auttavat LePostia keräämään tietoa ja lisäämään tietoon näkökulmia, aggregoimaan uutisia, etsimään oikeita lähteitä ja toimimaan toimituksen silminä ulkomaailmassa. Amatöörit lähettävät arvokkaita linkkejä, lainauksia ja tiedonpalasia toimituksille eri  juttuihin sekä tarkistavat tietojen paikkansapitävyyksiä.

Wikipedia-sukupolvella on taidot tutkia ja kaivaa lähteitä, tarkistaa tietoja ja tehdä yhteistyötä välillä journalisteja ja poliisejakin
nopeammin, mikä näkyi Suomessa Wincapita-tapauksen paljastamisessa.

Sosiaalisen median työkalut tekevät journalisteille mahdolliseksi kommunikoida suoraan aktiivisen ja kyvykkään ”Wikipedia”-sukupolven kanssa ja hyödyntää heidän tietojaan ja taitojaan journalismissa.

LePostin esimerkki näyttää suuntaa siihen, miten yleisön tuottamiseen ja jakamiseen perustuva sosiaalinen media ja sanomalehden toimitusprosessi voidaan integroida toisiinsa siten, että vähemmillä journalisteilla resursseilla voidaan tehdä parempaa journalismia.

Jotta tähän onnistuneesti päästään, toimittajat tarvitsevat aivan uudenlaisia journalismin tekemisen ja yleisön osallistamisen taitoja
ja käytäntöjen oppimista sekä sosiaalisen median työkalujen koulutusta. Nopeimmat ja ketterimmät kustantajat ja toimitukset
tekevät vielä uudesta journalistisesta toimintamallista itselleen vielä kilpailuedun.

Tämä kirjoitus on julkaistu kolumnina Suomen Lehdistössä nro 12/2009.

Posted via email from Matti Lintulahti

Mikä oikeasti on pielessä jenkkien sanomalehdissä?

Lisää todellisuustarkastelua mikä oikeasti on pielessä Yhdysvaltojen sanomalehdistössä. Kuukausi sitten purin auki lyhyesti muutamia yleisiä väärinymmärryksiä sanomalehdistön kriisistä.

Nyt lainaan yhdysvaltalaisen perheomisteisen paikallisen sanomalehden kustantajan näkökulmaa:

The problem with many of the country’s daily newspapers is they are part of large, public companies that are badly overleveraged. For the past decade or more, Wall Street demanded even more unreasonable margins from newspapers, which led to many solid newspaper companies taking on huge debt loads. Now many of the nation’s best papers are being sunk by their debt payments.

The Item has been a local, family owned paper since 1894, and we are fortunate to have very little debt service. Like other companies, we have had to cut costs dramatically while still meeting the needs of our customers, so we’re in the same boat as about 99 percent of the companies in the country right now. Retail, auto and real estate are hurting, and newspapers are directly affected by that reality.

The difference between large metro dailies and papers like The Item is that we have a strong history and a strong stake in the towns and cities we serve, and that makes all the difference. Our advertisers and readers – and the overall health of the communities we serve – depend on the free flow and easy accessibility of information that this local newspaper will continue to provide, in print and online.

Kun minua on haastateltu suomalaisessa mediassa paikallislehtien ja maakunnallisten sanomalehtien tulevaisuudesta, pääviestiksi olen yrittänyt sanoa: paikallinen sanomalehti tulee säilymään vahvana niin kauan kun se pystyy tyydyttämään paikallisen yhteisön – sen asukkaiden, yhdistysten, kerhojen, yritysten, viranomaisten jne – tarpeet ja odotukset riippumatta fyysisestä olomuodosta, millä yhteisöä palvellaan. Jos paikallinen sanomalehti ripustautuu printtimuotoon ja jättää lukijoidensa palvelemisen verkossa ja mobiilissa muille, vain heikkenevää taloussäätä on tiedossa.

Painetun sanomalehdistön ahdinko ei ole uhka demokratialle!

Olen vähemmistössä, mikä tuo muutamia ajatuksia mieleeni.

uhkademokratialle_hsTänään HS uutisoi HS-raadin kannan ja perustelut kysymykseen: Onko painetun sanomalehdistön ahdinko uhka demokratialle? Raatilaisista, joka siis on lehden toimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko, 57 % vastasi kyllä ja 8 % jätti ottamatta kantaa. 35 % oli samaa mieltä kuin minä, että painetun sanomalehdistön taloudellinen ahdinko ei ole uhka demokratialle.

Vain muutama keskeinen perusteluni EI:n puolesta:

  • Laatujournalismia tekee ja vallan vahtikoirana toimii painetun sanomalehdistön lisäksi moni muukin media. Aikakauslehdistön on ennakoitu vain vahvistuvan median murroksessa. Usein tässä keskustelussa tunnutaan yhdistävän laatujournalismin koskemaan vain sanomalehtiä – laatujournalismia on aina ollut televisiossa, aikakauslehdissä ja yhä enemmän verkossa – verkossa ei ole vain lyhyitä pikauutisia paitsi sanomalehtien saiteilla. Jos sanomalehtien kustantajat eivät löydä median murroksessa omaa uutta paikkaansa vaan heikkenevät, niiden jättämä journalistinen tyhjiö täyttyy – tästä esimerkkinä jenkeistä on Politico.
  • Joukkojen voiman, yhteisöllisten verkostojen, internetin työkalujen ja journalistisen ohjauksen voimin voidaan nykyistä pienemmillä panoksilla vahtia vallankäyttäjiä aikaisempaa kattavammin. Wincapitankin paljastivat verkon vapaaehtoiset amatööri-vahtikoirat, joiden tietoja journalistit käyttivät omissa palkituissa paljastusjutuissaan. Samat internetin, teknologian ja mediakäyttäytymisen muutosvoimat, jotka ovat lisäämässä painetun sanomalehdistön ahdinkoa, lisäävät avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja parantavat demokratian tilaa.
  • Painetun sanomalehdistön ahdingossa on paljolti kysymys siitä, että painettu sanomalehdistö ei haluisi hyväksyä perinteisen kulta-ajan 20 %:a alhaisempaa liikevoittoprosenttia uudessa median ylitarjonnan ja tiukentuvan kilpailun tilanteessa. Kymmenen prosentin liikevoittoprosentilla voi vielä tehdä vallankäyttäjien vahtikoirajournalismia ja edelleen toimia kaupallisesti nykyisen taantumankin jälkeen. Jos siihen tyytyisi.
  • Paperille painettu sanomalehti on joka tapauksessa elinkaarensa loppupuolella. Digitaalinen sanomalehti (internetissä, mobiilissa ja sähköisissä papereissa) on elinkaarensa alussa. Journalismi tulee voimaan hyvin ja kehittymään tässä murroksessa. Eivätkä vallanpitäjät pääse yhtään nykyistä helpommalla, koska potentiaalisesti jokainen vastaantulija on vallan vahtikoiran vapaaehtoinen ylimääräinen silmäpari.

Tämän kerran HS-raati käsitteli asiaa, jonka tunnen ammattini puolesta erinomaisesti, ja pakko sanoa, että raatilaisten antamien kommenttiensa perusteella suuri osa on aiheesta aivan pihalla. Jos raati on ollut muista käsittelemistään asioista yhtä vähän perillä, juttutyyppi on kyllä silloin enemmän viihdettä kuin journalismia. Tämän perusteella tuntuu, että tällainen raatijuttutyyppi sopii huonosti tietoa vaativien asioiden käsittelyyn ja paremmin arvoja, moraalia ja etiikkaa punnitsevien asioiden käsittelyyn.