Kun helmikuussa 2005 aloitin Mediablogin kirjoittamisen, sosiaalinen tai yhteisöllinen tai kansalaisjournalistinen media – miten kukin haluaa sitä nimetä - oli mediayhtiöiden näkökulmissa joko täysin tuntematon ilmiö tai korkeintaan marginaaliseksi havaittu mielenkiinnoton nettihörhöily. Vain muutamat pioneerit ja ensimmäiset visionääriset mediayhtiöiden johtajat olivat alkaneet nähdä yhteisöllisen median ja journalistisen median yhdistämisessä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia ja olivat alkaneet omien joukkojensa käännytystyön.

Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin on jälkikirjoituksen aika, sillä suomalainen media on yleisesti sanoen osoittanut innovatiivisuutensa ja muutoshalunsa: sosiaalinen media nähdään nyt mahdollisuutena ja internet merkittävänä liiketoiminnan kasvattajana. Vaikka suomalaisten mediayhtiöiden askeleet media-alan muutoksen polulla ja internetin journalistisessa ja liiketoiminnallisessa hyödyntämisessä ovat vasta ensimmäisiä kunnollisia, ne ovat strategisesti isoja askeleita, joiden tulokset näkyvät jo nyt ja vielä selvemmin muutaman vuoden kuluttua. Lue loput tästä jutusta »

Tässä yhteenvetona blogissani ja muualla julkaistuja skenaarioita mediasta vuonna 2020. Palataan silloin tarkastelemaan näitä kirjoituksia ja hymyilemään, sillä tulevaisuus ei tule ilman yllätyksiä.

• Televisio vuonna 2020 (julkaistu huhtikuussa 2007)
• Visio 2020 telestä (Tero Heiskasen kommentti skenaarioon tulevaisuuden televisiosta)
• Aikakauslehti vuonna 2020 (julkaistu toukokuussa 2007)
• Konvergoitunut media vuonna 2020 (Tero Heiskasen skenaario printin kuolemisesta)
• Personoitu sanomalehti vuonna 2020 (julkaistu toukokuussa 2007)
• Radio vuonna 2020 (Tuija Aallon skenaariossa skip-nappula on parasta)
• Skip-nappula 2.0 (Tero Heiskasen kommentteja skenaarioihin)
• Internet on vuonna 2020…? (ei skenaario vaan kyselytutkimus netin tulevaisuudesta syksyltä 2006)

Median tulevaisuuksien skenaariosarja jatkuu ja nyt vuorossa radio vuonna 2020. Skenaarion laati Tuija Aalto, radion ja uuden median ammattilainen Ylellä, ja se löytyy Tuijan blogista: Skip-nappula on parasta radiossa vuonna 2020.

“Muutama vuosi sitten yleistyneet ultrapaikalliset audiosisällöt jaksavat viehättää - niiden joukossa kun saattaa olla ihan mitä tahansa naapurin lasten kertomista vitseistä pureviin paikallispoliittisiin analyyseihin. Olen kytkenyt kapulastani paikkatietosuodattimen nuuskimaan 0,7 kilometrin säteellä kaiken mahdollisen tarjolle julkaistun vailla mitään journalistista kriteeriä. Tämän osion kohdalla täytyy tosin olla sormi valmiina skip - nappulalla. Mahdollisuudet sisällöntuotantoon ovat jo kenen tahansa ulottuvilla - kirjastoissa kansalaisten mediatyöasemat ovat ahkerassa käytössä ja ujoimmatkin pöytälaatikkopakinoijat tuntuvat löytäneen ne, ja sisältö on useimmiten sen mukaista. Kansalaismediatuotosten kuuntelu pitää hyvin hereillä ja antaa joskus hyvät naurut. Parhaiden pläjäysten Top 10 - lista on itse asiassa yksi maan vierailluimmista verkkosivuista.

Skip-nappi on ehkä parasta, mitä radiossa on viimeisen 10 vuoden aikana keksitty. Digitaalinen lähetysvirta kun bufferoituu vastaanottimeen muutaman minuutin segmenteissä niin, että voin aina painaa hyppää eteenpäin -nappia, kun biisi tai puheena oleva aihe ei kiinnosta. “

Ajatuksia herättävä skenaario.

Yle avaa laajan nettitelevision ja -radion Areenan, varoittaa avausvaiheen ruuhkaisuutta etusivullaankin ja julkaisee palvelun joka sanoo juuri nyt: “Internet Explorer ei voi näyttää WWW-sivua”. Kannattaako avata, jos tietää jo etukäteen että homma ei toimi?

Sinänsä itse odotettu ja varmasti kohtuullisen hyvä videopalvelu - kunhan alkuhankaluuksista selviävät - näyttää suuntaa television tulevaisuudesta.

Maailmalla Geoff Dougherty aikoo käyttää saamansa News Challange -apurahan - 340 000 dollaria - 75 kansalaisjournalistin rekrytointiin ja kouluttamiseen Chicagon eri kaupunginosiin luodakseen uudenlaisen paikallisuutisointiin kansalaisjournalismin keinoin keskittyneen verkkomedian.

Kuvitelkaa jos Suomessa Helsingin Sanomain säätiön julkistaisi vastaavanlaisen apurahan jaettavaksi uudenlaiselle yhteisölliselle ja kansalaisjournalistiselle verkkomedian hankkeelle?

Sen sijaan Suomessa Journalistiliitto on aloittanut kansalaisjournalistien eettisen ohjeistuksen laadinnan, kertoo uusi Journalisti-lehti. Hyvin käytännönläheisten ohjeiden pitäisi valmistua, tai ainakin ensimmäisen version, syksyllä 2007.

Kustantajat ja päätoimittajat ovat jälleen kerran kokoontuneet yhteen sanomalehtien kansainväliseen ja suurimpaan konferenssiinsa (koodisana WAN), tällä kertaa Kapkaupunkiin. Paikalta bloggaavat nyt ainakin Vincent Maher ja Matthew Buckland ja joskus myöhemmin Lasitalon emäntä Reetta Meriläinen on lupautunut bloggaamaan konferenssista. Digiaika on vahvasti läsnä ja siihen liittyen mielenkiintoista tietoa:

• Only 9% of newspaper publishers didn’t have a website.
• 5% had a website that attracted more than 1-million unique users ; 40% had traffic between 500 000-1-million unique users
• 37% of newspapers increased in circulation and 37% decreased in circulation; 23% the same
• 79% viewed new media journalism as good news; Only 5% viewed online & new media as a ‘threat’
• 74% thought online/interactive journalism had a positive impact on quality
• 48% think that print & online journalism should be free; 39% said no
• 40% said they think that would read news online in the future; 39% said print
• 66% said opinion & analysis pages will be stronger in the future
• 28% said advertisers; 26% said shareholders and 19% said political pressure pose possible threats to editorial independence
• 61% said they were optimistic about their newspaper’s future
• Conclusion: “Newspaper editorial leaders worldwide have good feelings about the future of their own papers and the industry as a whole, and they seem to be prepared for (and even welcome) the development of new technologies in news and distribution”

Näiden läpi kun yritän katsoa uutisbisneksen tulevaisuuteen, näen saman minkä ennenkin. Internet ei tapa sanomalehtiä ja niiden hyvää bisnestä vaan sen tekee kustantajien ja päätoimittajien kyvyttömyys kehittää ja muuttaa lehteään vastaamaan lukijoiden muuttuvia tarpeita ja odotuksia (joita toki internet on muuttanut). Jos se kehitys ja muutos, minkä olen nähnyt tapahtuneen joulukuun 2004 tsunamin jälkeen Suomessa, on tapahtunut kaikkialla muuallakin, sanomalehtien enemmistön tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikka epäonnistuvasta vähemmistöstä tullaan varmasti puhumaan paljon ja näistä epäonnistumisista tullaan varmastitekemään virheellisiä yleistyksiä.

On vuosi 2020 enkä vieläkään ole luopunut aamuisesta tavastani lukea sanomalehteä aamiaisen kera. Ei ole tarvinnut sillä sanomalehdestä on tullut minulle paljon aikaisempaa relevantimpi ja parempi – ja samalla ohuempi. Se sisältää tärkeimpien uutiskommenttien, lukijoiden blogien ja taustoittamisen lisäksi vain niitä aiheita joista olen kertonut mediayhtiölle olevani kiinnostunut ja olennaista tietoa oman yhteisöni asioista, myös lukijoiden tuottamaa sisältöä. Sanomalehdessäni olevat mainokset ovat niistä aiheista, joista olen kertonut olevani kiinnostunut. Kaikki tämä minulle kohdistettu tieto mukavassa selattavassa netin uutisvirtaa (aivan, uutiset luen netistä ja multikasta enkä sanomalehdestä) taustoittavassa ja ymmärrettäväksi tekevässä paketissa on palvelu, josta olen valmis euron päivässä maksamaan. Lue loput tästä jutusta »

Ennustus jenkeistä: Kunhan sanomalehdet oppivat hyödyntämään uusia teknologioita, ne tulevat hallitsemaan online-videoiden julkaisua.

Ruotsissa tämä alkaa olla jo todellisuutta, ja perässä seuraa piskuinen Suomi, jossa viimeksi maakuntalehti Pohjanmaalta eli Ilkka ilmoitti aloittavansa videoiden julkaisun.

Nostanpa esiin Tero A. Heiskasen skenaarion konvergoituneesta mediasta vuonna 2020. Jos tulevaisuuden mediakuluttaja toimii ja elää tämän skenaarion mukaisesti, niin paljon pitää mediayritysten toimintaansa muuttaa seuraavan reilun kymmenen vuoden aikana.

Multikkani, tuo mainio kännykkä, tietokone, gps-paikannin, kamera ja paljon muuta sekä tietenkin jokakodin kaikenkattava kaukosäädin sisältää ubiikkiyhteiskunnan kaiken kattavalta teknologialta taukonapin, jota painamalla kotini ubiikkiteknologiat uinahtavat. Painan sitä ja saan hetken rauhan. Kukaan ei voi minua tavoittaa, olen poistunut ubiikkiyhteiskunnasta hetkeksi.

Otan käteeni – ja kuulun tässä selvään enemmistöön – lempilehteni (=valitse tähän omasi). Hyvälle paperille painetun. Rentoudun ja nautin hyvien kuvien, tarinoiden ja oivallusten parissa.

Kummallista miten paperi ei ole mediana vieläkään kuollut vaikka sitä on ennustettu jo 40 vuoden ajan 1980-luvulta lähtien. Vaikka suurilevikkisten aikakauslehtien suosio on jatkuvasti laskenut sanomalehtien tapaan, aikakauslehtiä julkaistaan ja luetaan printtimuotoisena ubiikkiyhteiskunnassa enemmän kuin koskaan. Jokaiselle pienellekin kiinnostuksen kohteelle löytyy oma lehtensä.

Vaikka kukaan ei aikakauslehtiä vieläkään tarvitse, silti ne onnistuvat edelleen houkuttelemaan hyvällä elämyksellisellä sisällöllä lukijoita, myös nuoria tänä teknologisena aikana. Aikakauslehti on kuin suklaapatukka. Sitä ei tarvitse, mutta kun sitä maistaa, sitä haluaa lisää.

Ihmisen kiintymys pysähtyneisiin hetkiin on pitänyt kiihtyvän vauhdin keskellä aikakauslehtien lisäksi valokuvat ja kirjat ihmisten suosiossa, vaikka sitä ei tahdottu vuonna 2007 uskoa. Lempilehteänikään ei silloin vielä ollut olemassa.

Vaan onpa paperikin muuttunut noista ajoista. Palaan takaisin ubiikkiyhteiskuntaan, otan multikkani esiin ja heilautan sitä paperille painetun jutun lopussa olevan mustavalkoisen neliön kohdalla. Multikkani on yhteydessä paperin sisään painetun mikroskooppisen pienen etätunnistimen kanssa, saa sieltä juttuun liittyvän ip-osoitteen (nykyään tavaroiden lisäksi jopa jokaisella jutullakin on oma ip-osoitteensa), käynnistää selaimen ja tarjoaa minulle juttuun liittyvää informaatiota, keskusteluja, videoita, linkkejä ja muuta olennaista tietoa ja lisäelämyksiä, joita lehti tarjoaa mobiilisaitillaan.

Mobiilisaitin lisäksi seuraan säännöllisesti lempilehteni monimediallista nettisaittia, netti-televisiota ja podcasting-lähetyksiä. Mikään niistä ei silti voita sitä hetkeä ja tunnetta, kun saan paperille painetun lehden käsiini ja pääsen sen kanssa elämyksellisiin hetkiin hetkeksi pois kaikesta kiireestä.

* * *

Ja nyt taas pallo teille hyvät lukijani. Onko tämä skenaario vain aikakauslehtikustantajien ja paperinvalmistajien märkää unta? Millainen on teidän aikakauslehtenne vuonna 2020?