Blogilainausta Yleisradiossa

Sain mailia Yleltä, joka lainasi blogiani. Kuunnelkaapa lähetys. Yksi journalistinen kysymys siteerauksen tavasta herättää huomion - miksi bloggaajaa siteeraataan vain etunimellä - ihan kuin lapsia joskus ennen vanhaan ja edelleen valitettavan usein sanomalehdissä.

“Luin otteen blogikirjoituksestasi ‘Tervetuloa markkinatalouteen’ Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #43 jaksoon. Olen antanut kaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.

Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
http://blogit.yle.fi/node/1845

Radio Peilistä ohjelma kuullaan lauantaina klo 12:55 ja sunnuntaiaamuyöstä klo 04:44.”

Comments 5

  1. Mari Koo wrote:

    Sen perusteella, mitä olen noita kuunnellut, myös omien blogieni osalta, toimittaja eli Henrik Anttonen taitaa aika uskollisesti noudattaa sitä nimimerkkiä, jonka kirjoittaja blogissaan kertoo. Eli sinun tapauksessasi sivupalkissa lukee pelkkä Matti (”Written by Matti”). Minua taas siteerataan tyyliin “… kirjoittaa Mari Koo”, koska se on esillä.

    Eli jos haluaa tulla koko nimellään lainatuksi, niin silloin sen nimen olisi syytä tulla esiin blogin kokonaislinjassa.

    Posted 27 Oct 2007 at 12:53 pm
  2. Matti wrote:

    Looginen perusteltu ajattelutapa. Mutta olen aina blogannut koko nimelläni ja kasvoillani, mikä tulee toisaalta vain näkyviin info-sivulla - kun en ole ehtinyt vielä viimeisen päälle viimeistellä blogiani. Toinen tapa olisi kysyä miten haluaa siteerattavan kun lainaa tätä vielä nuorta mediaa.

    Posted 28 Oct 2007 at 12:53 pm
  3. Tuija Aalto wrote:

    Kun synnytimme ohjelmaformaattia, pohdimme johdonmukaisia bloggaajien nimien mainitsemisen tapoja. Päätimme esimerkiksi olla käyttämättä sanaa “nimimerkki”. Pääsääntöisesti tosiaan oli tarkoitus käyttää sitä nikkiä, jota bloggaaja itsekin. Pintaa ja pinnan alta - blogissa allekirjoitus postauksessa on “Matti” niinkuin Mari Koo yllä jo totesi, joten erehdys lienee anteeksiannettava - ensi kerralla nappiin.

    Ohjelmaformaattia synnyttämässä olleena tilaajana totean vielä, että tuotantoaikataulu on vedetty sen verran tiukaksi, että se ei anna myöten odottaa meilitse vastauksia ennakkotiedusteluihin.

    Posted 28 Oct 2007 at 7:10 pm
  4. Henrik Anttonen wrote:

    Vastuussa olevana peilaan mitä Tuija sanoi, käytän ohjelmaa lukiessa nimeä joka näkyy päälimmäisenä blogikirjoituksen yhteydessä. Tulkitsen aina asian niin että itse kirjoituksen tai sen välittömässä läheisyydessä oleva nimi tai nimimerkki on se millä kirjoittaja haluaa tulla tunnetuksi enkä kaiva yleensä muita nimiä ollenkaan.

    Tämä siksi että jos bloggaaja halusikin pitää yllä nimettömämpää nettiprofiilia on liian tiedon antamisesta paljon enemmän haittaa kuin sen pois jättämisestä. Tarkoitus ei siis ole olla väheksyvä vaan bloggaajan omaa linjausta kunnioittava.

    Posted 31 Oct 2007 at 9:05 am
  5. Matti wrote:

    Hyviä perusteluja. Näinhän se on, että kannattaa bloggaajankin miettiä minkä mielikuvan antaa omassa blogissaan nimellä kirjoittamisessa.

    Posted 31 Oct 2007 at 3:48 pm

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *